Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Vaalit Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Muut lehdet Kolumnit Pääkirjoitukset

Elämä on ollut elämisen arvoinen

Elämän tärkeimmät asiat löytyvät jo läheltä ja taaksepäin kun katsoo niin elämä on ollut elämisen arvoinen. Mitään en toisin tekisi, missään kohtaa en jättäisi ovea avaamatta tai sulkematta. Kaikelle on ollut aikansa, paikkansa ja tarkoituksensa. Ilman mennyttä en olisi tässä tällaisena. On tarvittu erilaisia kohtaamisia, tunnetiloja, onnen ja epäonnen hetkiä. Sydäntä kuunnellen on ollut ohjenuorani pienestä asti ja toisinaan moitteitakin siitä saanut. Toisten mielestä se minulle niin sopiva sulhasehdokas jäi ehdokkaaksi kun suuntasin kulkuni toisaalle. Jotain puuttui ja sitä jotain lähdin etsimään. Kannatti, vaikkakaan eipä löytämäänikään heti kaikkialla oikeaksi allekirjoitettu. Moni oli sitä mieltä, että parikymppinen tyttö ja viisitoista vuotta vanhempi, eronnut, kahden lapsen isä eivät voi muodostaa onnistunutta yhtälöä. Nyt, lähes yhdeksäntoista vuotta myöhemmin on ihana huomata olevansa jopa rakastuneempi kuin alkuaikoina. Jokaisessa suhteessa riittää haasteita, emme ole poikkeus. Joskus kriisi muodostuu lattialle lojumaan jääneestä sukkaparista, toisinaan elämä kasaa todellisia vaikeuksia joista päätetään selvitä yhdessä, yhteen hiileen puhaltamalla. Silloin pikkuasioista tulee merkityksettömiä. Meille on käynyt näin useampaankin kertaan. Nyt kun on nautittu papin lupaamat vastamäet on helpottavaa huomata, että rakkaus on matkan varrella vain lujittunut. Paras ystävä löytyy viereltä ja tuo luotettava kumppani saa villiksi vuosienkin jälkeen. Katseensa aiheuttaa kuplintaa vatsanpohjassa ja lähellä on hyvä olla, helppo hengittää. Ei ole kyllästymisestä tietoakaan. Viime syksystä asti olen kärsinyt päivittäisistä, rajuista kipukohtauksista. Kun ensin ei löytynyt syytä ja kohtaukset vain pahenivat alkoi mieli vaeltaa omia reittejä. Kahden lapsen äitipuolena, kolmen lapsen äitinä ja rakastavan miehen vaimona alkoi pelätä oliko tullut aika. Joillekin se tulee liian aikaisin. Ei se katso onko lapset kasvaneet kyllin isoiksi tai onko kaikki tärkeä saatu tehdyksi, unelmat toteutetuksi. Epätietoisuuden keskellä alkaa toivoa jopa sitä seisahduttavaa diagnoosia, jotta tietäisi mitä vastaan taistella. Alkaa miettiä, tuliko elettyä itselle vai muille, tekikö valintoja joihin voi vielä tälläkin hetkellä olla tyytyväinen, mistä jäisi paitsi jos. Hiljaa yöllä ristii kätensä ja kuiskaa yön pimeyteen. Minun kuiskaus kuultiin. Se olikin syntymästä asti väärään paikkaan asettunut, toimintansa lopettanut munuainen, joka minua kiusasi. Leikkauksella poistettiin ja nyt on toipuminen hyvässä vauhdissa. Perheen ja ympärillä olevien, rakastavien ihmisten tuki on ollut merkityksellistä. Kivun kanssa jokainen on yksin, mutta auttaa suuresti kun tietää, että olkapää on lähellä ja ajatuksen mitan päässä joku kantaa huolta. Hoitohenkilökunta ansaitsee ruusunsa. Kun saa elämänsä ja kivuttoman olonsa takaisin ei sille onnelle löydy sanoja. Siitäkin on tyytyväinen, että jos olisi käynyt toisin, olisin poistunut onnellisena. En ole säästänyt rakkaudessa enkä jättänyt puuttumatta epäkohtiin. Uskon hyvään ja taistelen tarvittaessa sen puolesta. En halua karata kotoa, en kaipaa maailmanympärysmatkoja tai hulppeita hotellilomia, en paluuta entiseen tai kristallipalloa tulevaan. Tavallinen arki upean, tiiviin ja rakastavan perheen kanssa on ollut ja on parasta rikkautta. Kaikki tärkeä on lähellä, ympärillä. Tässä hetkessä on hyvä näin. Päivi Jalo