Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Sokeita sanoja ja käännöskukkasia

Olen lähes naimisissa kielen kanssa – se kun on sekä ammatti että intohimo. Siteeraan usein lausetta ”Alussa oli sana – sitten tulivat vaikeudet”. Se lohduttaa, kun yrittää päästä uuden romaanin alkuun, yrittää napata juuri oikeat sanat. Työ muistuttaa mutapainia – onneksi samalla myös lapsenomaista leikkiä, löytämistä. Pienenä kummastelin korvapuustin saamista – siinä mukavammassahan on raesokeria päällä. Äiti uhkasi mekastelijoita ”tupenrapinalla”. Vasta aikuisiässä tajusin julman äänen komennon takaa, taatusti ei äitikään ajatellut kiskaisevansa puukkoa tupesta… hurja mielikuva! Vaikeudet sen kun kasvavat kun käännetään kielestä toiseen. Sanoissa on tunnelatausta ja historiaa, joka ei toiselle kielelle aina taivu. Kääntäminen on kohteliasta valehtelemista, totesi muuan tuskastunut lingvisti. Näin pääsiäisen tienoihin sopinee toinenkin lapsuudessa askarruttanut kuva. Se liittyy Raamatun vertaukseen: ”Helpompi on kamelin käydä neulansilmän läpi kuin rikkaan päästä Jumalan valtakuntaan”. Nykytutkimus kertoo, että alkuperäiskielen sana on tarkoittanut sekä kamelia että köyttä. Ikänäölle ja tutiseville sormille tuo köydentunkemisyritys on kuvana jo riittävän haastava, puhutteleva. Maallisempiin maisemiin: esivanhempiemme riemastuttava tietämättömyys kortinpeluusta, sen neljästä ”maasta”. Kaunein logo sai nimekseen hertta, kun kuultiin englantilaisten kutsuvan sitä sanalla ”hearts”, sydämet. Enkä lapsena ymmärtänyt, miten pata pysyy hellalla piikkikärjellään. Kyseessä on ”spade”, lapio. Jos katsoo ristiksi ristimäämme korttia, siinä lienee alun perin ollut kolmen nuijan rykelmä, ”clubs”. Eikä heimoamme jalokivin hemmoteltu. Niinpä ”diamonds” eli timantti-korteissa näimme vain vinon punaisen ruudun. Olin kaksi vuotta vakiväittelijänä Turku TV:n Viisastelijoissa. Ihan hoin oivallustani Suomen ja Ruotsin välisestä merestä. Mehän olimme 800 vuotta Ruotsin alamaisia; niinpä me edelleen kutsumme meistä länteen olevaa merta Itämereksi! Östersjön on kuin onkin idän suunnalla – Kalle Kustaan linnasta katsottuna. Pikkutyttönä keräilin nuoren, vaaleakiharaisen Kalle kaunis-poika Kustaan lehtikuvia, vakaasti jopa päätin mennä hänen kanssaan isona naimisiin. Ja tosissani ihmettelin, kun äiti toppuutteli. Se lapsen hauraista haaveista. Mutta sekö selittää, miksi minua niin viehättää Veikkauksen peli ”Kaikki tai ei mitään”? Tosin siinäkään ei ole vielä flaksi käynyt. Palkintojaan ainakin minulta pihtaava Veikkaus oli alun perin nimeltään Tippaustoimisto. Tarttis varmaan vähän vihjata tai antaa ihan tippiä…   Tuula Sandström Kirjoittaja on kirjailija, joka asuu Taivassalossa