Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Vaalit Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Muut lehdet Kolumnit Pääkirjoitukset

Huopa on vastapaino kertakäyttökulttuurille

Villa on monikäyttöinen ekologinen materiaali, joka kestää isältä pojalle maatuen lopulta luonnon kiertokulkuun. Näin toteaa naantalilainen huopataiteilija  Rea Pelto-Uotila , joka tekee töitään yhtä lailla moderneilla tekniikoilla kuin jopa 3000 vuotta vanhalla räsyryijytekniikalla. Pelto-Uotila kuuluu Suomen huopayhdistys Filttiin, jolla on tänä keväänä Suomen käsityön museossa Jyväskylässä 20-vuotisjuhlanäyttely. Huomisen huopaa -näyttelyssä pohdittiin nimensä mukaisesti huovan paikkaa modernissa maailmassa. Mukana on lähes 40 huopataiteilijan töitä. Pelto-Uotilalta esillä ollut työ on tehty vanhalla tekniikalla mutta sen ilme on silti skandinaavisen kepeä ja raikas. Hänen töittensä ideat syntyvätkin struktuureista ja muodoista, varjoista ja väreistä, ja niiden luomista harmonisista yhdistelmistä. – Muotoilijana tutkin tekstuureja ja teknistä toimivuutta huovassa.   Ammatiltaan Pelto-Uotila on suunnittelija, ja käyttää töissään teollista huopaa. Hän opiskeli 80-luvulla Mynämäessä Lounais-Suomen käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksessa ensin artesaaniksi ja sitten artenomiksi ja myöhemmin Lahden muotoiluinstituutissa teollisen muotoilun muotoilijaksi. Hän tekee huopatöitä sivutoimisesti, mutta on vuosien varrella osallistunut moniin näyttelyihin Suomessa ja ulkomailla, Euroopan huopamuseo Musee du Feutre, Mouzon, Ranska, Das Museum Fruhindustrialisierung, Wuppertai, Saksa. – Viimeksi lokakuussa oli Berliinissä näyttely kahden muun taiteilijan, Reija Palo-ojan  ja  Mari Kerkolan  kanssa. Seuraavaksi on kesällä Filtin kanssa yhteisnäyttely irlantilaisten kanssa Jämsässä. Itä- ja Keski-Suomi ovat vahvinta näyttelyaluetta, heillä on vahva huopaperinne. Jostain syystä Varsinais-Suomessa näyttelyitä on ollut hyvin vähän. Suomen huopayhdistys on nimestään huolimatta kansainvälinen, jäseniä on kaikkiaan 18:sta eri maasta. Jäsenistössä on huovuttajia, taiteilijoita, käsityöläisiä, opettajia, ohjaajia ja villantuottajia. Huovalla on pitkät juuret ja se yhdistää kansallisuuksia edelleen. – Villa on aitoa ja alkuperäistä ja huopa lämmittää sydänjuuriaan myöten.         Villalla on paljon hyviä ominaisuuksia. Se ei esimerkiksi sähköisty ja on antibakteerinen, se pesee itse itsensä hapen kanssa. Siksi sen puhdistamiseen riittää usein pelkkä tuuletus ulkoilmassa. – Villa sitoo kosteutta luonnostaan, jolloin sen staattinen sähkönkerääminen pienenee eli se ei kerää pölyä eikä nöyhtää ilmasta. Villa hylkii vettä, mutta pystyy imemään kosteutta 33 % tuntumatta silti märältä. Villa on lämmöneristävää ja oikenee helpolla. Pelto-Uotila muistuttaa villan olevan myös paloturvallista, sillä se ei leimahda eikä pidä tulta yllä ja syttymislämpötila on korkea. Villan ulkopinnassa on suomukerros kuin tiilet katossa. – Suomuja peittää ohut läpikuultava kalvo ja suomukaapelin sydämessä on pieniä kuituja. Kuitu on kihara, ja joustava, sitä voidaan venyttää jopa 70 % normaalista pituudesta ja se palautuu takaisin alkumuotoon. Märkähuovutuksessa kuitu huopuu eli suomut aukeavat ja kuidut tarttuvat toisiinsa kiinni eivätkä enää palaudu takaisin. Huopa on termoplastinen, lämpömuovautuva, eli sitä voi muovailla monella tapaa. – Huopaa voi yhdistää muihin kuituihin kuten metalliin, silkkiin ja viskoosiin, ja sitä voi värjätä ja kirjoa.   Huovan tarve on nykyaikana vähentynyt, kun asunnot ovat lämpimiä ja tilalle on tullut muita kuituja. Rea Pelto-Uotila näkee kuitenkin villalla olevan edelleen tuhansia mahdollisuuksia ja käyttötarkoituksia. – Huopaa käytetään teollisuudessa, rakentamisessa, sisustuksessa, vaatetuksessa, melkein kaikessa mahdollisessa. Hänen mielestään aito lampaanvilla edustaa niin sanottua ”slow fashionia” vastapainona kertakäyttökulttuurille. – Villasta saa jämäkkää huopaa kuin myös hentoa huopaa, joten huovasta voi tehdä vaikka ohuita kesämekkoja.