Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Vaalit Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Muut lehdet Kolumnit Pääkirjoitukset

Ollako omistaja vai vuokraaja?

– Jos olisi otettu Akselin kautta palveluseteli käyttöön vanhusten tehostetussa palveluasumisessa, ja ostettu palveluita Attendoltakin, niin ehkä nyt ei oltaisi tässä tilanteessa, heitti kokoomuksen Juha Vanhanen , kun Mynämäen valtuusto maanantaina oli päättämässä 42-paikkaisen hoivakodin tilojen ostamisesta kiinteistöosakeyhtiönä Erikoissijoitusrahasto Titanium Hoivakiinteistöltä. Kokoomuksen ryhmä esitti vuokraamista, mutta jäi vähemmistöön äänin 20–14. Tyhjillään olevan rakennuksen käyttämistä ei siis kukaan vastustanut, vääntöä oli ainoastaan siitä, että miltä pohjalla se tehdään. Ppäätöksellä ratkaistiin sekä se, ettei Kuivela-kotia tarvitse laajentaa kuin myös se, miten järjestyvät korvaavat paikat nyt käyttöikänsä päässä olevalle Lizelius-kodille. Tilojen tämänhetkinen vuokraaja Attendo tuntui olevan monelle punainen vaate. Suoraan sen sanoi oston puolesta äänestänyt Taina Laitinen (sd.) – Katson tätä myös sairaanhoitajan silmin. Vuokraamisessa minua tökkii lähes yksinomaan vuokranantaja. En nukkuisi öitäni hyvin, jos olisin ollut missään suhteessa rahoittamassa kyseistä pörssiyhtiötä. Vuokraamista puoltanut Anna Jalkanen (kok.) huomautti myyntihinnankin satavan yrityksen laariin, kun se pääsee eroon kiinteistöstä. – Itse lääkärin näkökulmasta nukun silti hyvin. Kunnallisellakin puolella varmasti vanhustenhoidossa on ongelmia, ne eivät vain ole nousseet samalla tavalla otsikoihin, eli Attendon haukut eivät saa olla esteenä vuokraamiselle, hän totesi. Keskustelussa pohdittiin myös sitä, miten Attendo ylipäätään alunperin tuli Mynämäkeen. Siitä ei tuntunut kenelläkään olevan tietoa. – Missä käytiin ne neuvottelut, kuka sanoi että tulkaa Mynämäkeen? Kunnanhallituksen puheenjohtajana voin sanoa, että minua ne keskustelut eivät koskaan sivunneet, vaikka luottamusviran kautta pitäisi sivuta, totesi Pekka Myllymäki (kesk.). Keskustelua alustanut Myllymäki tiivisti miten tähän päädyttiin: Kun Attendo ei saanut tilojaan täyteen, syntyi tilanne, jossa kunnalla oli päätös Kuivela-kodin laajentamisesta ja toisaalla tyhjä yksityinen hoivakoti. Laajennuspäätös oli Myllymäen mukaan kunnan neuvotteluvaltti hinnasta keskusteltaessa, kun kunnanjohtaja sekä hallituksen puheenjohtajisto kävivät neuvottelupöytään Attendon Karjalaisen kanssa, jolla oli valtuudet neuvotella myös kiinteistön omistajan Titaniumin puolesta.   Kunnan taloudesta, siitä miten syvällä ja miten pitkässä kuopassa ollaan, on investointeja koskevissa päätöksissä pitkään ollut valtuustossa mustavalkoisen erilaiset näkemykset. Moni totesikin odottavansa toukokuussa pidettävää iltakoulua, jossa saadaan puolueettomien asiantuntijoiden näkemys. Osa tosin harmitteli sitä, että iltakoulu on vasta sen jälkeen, kun tehdään tämän mittaluokan investointipäätös. Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Esko Lehtonen (kok.) muistutti, että lautakunta on jo kaksi vuotta sitten aloittanut huomauttamisen siitä, että talouden tasapainottamiseksi olisi tehtävä jotakin. – Valtuusto on päättänyt strategiaan hyväksyä sanat tasapainoinen talous, ja nyt sama porukka haluaa sitä tasapainottomuutta lisätä. Miettikää ihan aikuisten oikeesti, meillä ei ole varaa investointimäärän kasvattamiseen. Se on varmasti myös 2.5. kuultavissa puolueettomilta asiantuntijoilta, hän totesi.   Kun hoivakodin uusi aika alkaa, allekirjoittanut toivoo että vaihtuisi myös nimi. Tavastila ei jotensakaan sopinut Mynämäen kirkonkylässä olevan hoitokodin nimeksi, kun vastaavan niminen kylä on kunnassa ihan muualla. Sari Honkasalo