Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Vaalit Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Muut lehdet Kolumnit Pääkirjoitukset

Huolin koulun remontti käyntiin!

Olemme täällä Huolin koulupiirin alueella tarkoin seuranneet koulumme remontin etenemistä, joka lupauksista huolimatta on ollut melko hidasta. Ennen viime kevään kouluverkkoäänestyksiä luvattiin, että hanketta lähdetään välittömästi edistämään, mikäli myönteinen päätös tehdään. Myönteisen päätöksen jälkeen pyrimmekin heti helteisen kesän aikana suorittamaan meille kyläläisille osoitetut tehtävät eli koulun tyhjennyksen sekä vanhan irtaimiston huutokauppaamisen, ettei hanke ainakaan meistä johtuen viivästyisi. Aluksi meille kerrottu tavoite oli, että remontti olisi alkanut jo vuoden vaihteen aikoihin ja kouluun olisi palattu jo tulevana syksynä. Sittemmin suunnitelma muuttui sellaiseksi, että kouluun palattaisiin vasta vuoden vaihteessa ja työt tehtäisiin siten että varsinaiset rakenteet saadaan avattua ja korjattua nyt alkavalla kesäkuivalla ja pintatöitä ja muita viimeistelyjä tehtäisiin sitten syksyn mittaan. Olemme tietysti tyytyväisiä, että joka vaiheessa on vakuutettu koulun olevan valmis viimeistään vuodenvaihteeseen mennessä, mutta kuvittelisi että myös urakoitsijoille pitäisi jättää kohtuullinen aika laadukkaan lopputuloksen saamiseksi. Ei voi myöskään olettaa, että kilpailutuksen voittavalla yrityksellä on aivan välittömästi mahdollisuus aloittaa töitä. Remontoidun koulun uudet luokkajärjestykset ja tilat on arkkitehtikuvista vanhemmille infotilaisuudessa esitelty nyt jo kuukausia sitten ja hyväksi todettu. Myös erikoiskuvat ovat olleet eri alojen suunnittelijoista koostuvan työryhmän työstettävänä jo kuukausien ajan. Voisi olettaa, että parhaat mahdolliset ratkaisut kuhunkin kohtaan olisivat löytyneet ja kunta pääsisi jo kilpailuttamaan pääurakoitsijaa. Olemme mielestämme suhtautuneet aikataulun venymiseen hyvin maltillisesti, ottaen huomioon myös väistötila-aikaa varjostaneet sisäilmaongelmat, joista tässäkin lehdessä on ajoittain kirjoitettu ja joiden vuoksi osa vakituisista opettajistakaan ei pysty tällä hetkellä lapsiamme opettamaan. Väistötilaongelmia ja remontin viivästymistä lukuun ottamatta koulullamme menee hienosti eli ennestäänkin hyvien ennusteiden lisäksi olemme saaneet kouluumme myös useita paikkakunnalle muuttaneita lapsia. Tulevana syksynä koulussamme aloittaa 12 ekaluokkalaista ja yhteensä on 44 oppilasta. Edelleen kunnan ennustejakson lopussa 2024 oppilaita on 45 eli selkeästi kolmanneksi eniten kaikista Mynämäen kouluista. Vaadimme että koulumme sen paremmin nykyiseen kuin tulevaankaan oppilastilanteeseen perustumaton vuosikausia jatkunut aiheeton syrjintä vihdoin lopetetaan. Laajassa koulupiirissämme on jo vanhastaan runsas ja vähitellen kasvava rakennuskanta, jota tasaisesti siirtyy vanhoilta polvilta nuorempiin käsiin tarjoten monille lapsiperheille mahdollisuuden omakotiasumiseen hyvällä sijainnilla, mutta tavoitettavissa olevaan hintaan. Onkin tärkeää, että oppilaat ja opettajat pääsevät mahdollisimman nopeasti takaisin Huolille ennen kuin tilanne enempää pilaa kuntamme mainetta ja koulupiirimme hyvää suosiota. Myös monet koulun pihapiiriin liittyvät kehittämishankkeemme sekä puiston täydennysistutukset odottavat nyt remontin etenemistä, kun emme vielä tiedä miltä osin tontilla joudutaan tekemään esimerkiksi kaivuutöitä. Huolin Seudun Kylät Ry