Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Tavoitteena jokaiselle paras kasvatuksen polku

Mynämäessä huhtikuussa työt aloittanut kasvatus- ja sivistysjohtaja Susan Porkka tuntee kunnan jo monen vuoden ajalta, sillä hän on työskennellyt pitkään Tavastilan koulussa ja viimeksi hetken Laurin koulussakin. Väliin mahtuu asumista ulkomaillakin. Kasvatus- ja sivistysjohtajan virkaa hän haki muun muassa juuri siksi, että hän tiesi, että Mynämäessä on sivistystoimessa tehty hyvää esimiestyötä ja henkilökunta on ammattitaitoista. – Olen tykännyt hirveästi olla Mynämäessä töissä ja pitänyt kuntaa hyvänä työnantajana. Minulla on myös alalta jo kokemusta niin paljon, että uskon että minulla on tähän paljon annettavaa, Porkka toteaa. Porkan ensimmäinen opettajanvirka oli Luvialla 2-opettajaisessa kyläkoulussa ja toinen Mietoisissa Tavastilan koulussa, jonne hän tuli vuonna 2002. Tavastilassa hän oli ensin luokanopettajana, sitten myös vararehtorina ja kuntaliitoksen jälkeen luokanopettaja-rehtorina. Välillä hän on asunut miehensä työkomennuksen myötä Ukrainassa ja Torontossa Kanadassa. Kun perhe palasi viime joulukuussa 2,5 vuoden jälkeen Kanadasta, Porkka työskenteli kolme kuukautta luokanopettajana Laurin koulussa kunnes tuli valituksi kasvatus- ja sivistysjohtajan virkaan. Hän uskoo, että ulkomailla asumisestakin on kertynyt kokemusta, jota voi hyödyntää Mynämäessä. – Jos on kauan yhdessä paikassa, sokaistuu sille mitä on. Niin sille missä olisi kehitettävää mutta myös sille, mikä on hyvin ja mitä olisi vahvistettava. Hän on myös onnellinen työrupeamasta Laurin koulussa, koska näki siellä käytännössä, miten isossa koulussa kaikki toimii. – Hienoa on nyt ollut myös nähdä entisiä oppilaita, miten he kasvavat ja miten upeita tyyppejä heistä tulee.   Mynämäessä sivistysosaston tehtäväalueina ovat perusopetus, lukio-opetus, varhaiskasvatus sekä vapaa-aikatoimi. – Valtavan laaja työkenttä on haasteellinen, mutta sitä haluankin, koska se antaa myös itselle paljon. Pääsee näkemään kokonaisuuksia ja vaikuttamaan niihin. Koulupuolella Porkka näkee vahvuutena henkilöstön innovatiivisuuden. – On sitten iso tai pieni koulu, toiminta on hyvin oppilaskeskeistä. Täällä oikeasti yritetään tehdä jokaiselle oppilaalle mahdollisimman hyvä koulupolku. Sitä on aina tehty, ja se on jo vuosia näkynyt lukionkin tuloksissa. Ulkomailla suomalaiselle kommentoidaan usein, että ”niin, teillä on se maailman paras koulu”. Porkka on samaa mieltä, mutta pitää mielessä sen, että siihen ei voi tuudittautua, vaan on koko ajan pysyttävä kehityksessä mukana. Niin viranhaltijoilla kuin poliittisilla päättäjilläkin iso ja vaikea asia ovat taloudelliset realiteetit. – Ne pistävät aina miettimään, mitä pitäisi tehdä. Mutta ehkä ne ovat myös mahdollisuuksia, kun pysähdytään miettimään omaa toimintaa, että voisiko sitä muuttaa, ja millaisilla arvoilla halutaan tehdä. Näitä asioita työstetään koko ajan.   Yhteistyö ja avoimuus on avainasemassa. Porkka muistuttaa, että lasten vanhemmilla on jokaisella varhaiskasvatuksesta ja koulusta subjektiivinen näkemys, joten heidät joskus yllättää se, miten koulussa nykyisin toimitaan. – Yhteistyö kodin ja koulun kesken on nykyisin valtavaa, avoimuus on ihan erilaista kuin ennen ja nykyaika tuonut paljon uutta. Vanhemmat voivat vähän arastella, mutta rohkeasti vain keskustelemaan. Lapsi on kaiken keskiössä, että hänelle saadaan paras kasvatuksen polku. Hyvänä asiana Porkka pitää myös osallistamista, esimerkiksi oppilaskuntatoiminnan kautta. – On tärkeää että nuoret oppivat vaikuttamaan ja toimimaan yhteisössä. Hyvää yhteistyötä Porkka näkee myös vapaa-aikatoimessa, johon kuuluu liikunta-, nuoriso- ja kirjasto- ja kulttuuritoimi. – Mynämäessä on monipuoliset palvelut, paljon mahdollisuuksia. Ja kolmas sektori on täällä todella vahvuus ja rikkaus. Fakta Ikä: 45 Perhe: Aviomies Jari, 13-vuotias Niklas-poika, Mirri-katti Harrastukset: VG:n juniorikiekon seuraaminen, lenkkeily, mökkeily ja veneily Ikä: 45 Perhe: Aviomies Jari, 13-vuotias Niklas-poika, Mirri-katti Harrastukset: VG:n juniorikiekon seuraaminen, lenkkeily, mökkeily ja veneily