Ladataan
Etusivu Uutiset Näköislehti Muut lehdet Yhteystiedot Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Kolumnit Pääkirjoitukset

Perussuomalaiset eläkeläisen kukkarolla

Perussuomalaisten Junnila väittää (Vakka-Suomen Sanomat 17.5.), että SDP olisi lytännyt Kimmo Kiljusen alulle paneman kansalaisaloitteen koskien työeläkeindeksin muuttamista. Väite on perätön. Päinvastoin me sosialidemokraatit ehdotimme vuosi sitten kansalaisaloitteen eduskuntakäsittelyssä, että laadittaisiin nopeasti toimenpideohjelma eläkeläisten pienituloisuuden ja eläkeläisköyhyyden ratkaisemiseksi. Erityistä huomiota olisi siinä kiinnitetty ikääntyneiden naisten ja pieniä työeläkkeitä saavien asemaan. Osana kokonaisuutta olisi tullut selvittää mm. vaihtoehdot kansaneläkkeen tasokorotuksen tekemiseksi ja verotuksen muuttamiseksi sekä eläkkeensaajien asumistuen, palvelujen ja palvelumaksujen vaikutus. Tämän äänestyksen ikävä kyllä eduskunnassa hävisimme äänin 63-99. Muistan tämän erittäin hyvin sillä tein itse tuon vastaehdotuksen, josta eduskunta äänesti. Junnila mainitsee myös hallituksen tekemän kansaneläkeindeksin leikkauksen 0,85%:lla ja kansaneläkeindeksin jäädytyksen vuosiksi 2017-2019. Tämänkin heikennyksen kansaneläkkeisiin ja muihin kansaneläkeindeksiin sidottuihin sosialiturvaetuuksiin hallitus teki silloin kun perussuomalaiset vielä olivat hallituksessa. Junnila myös väittää, ettei SDP ole tehnyt ainuttakaan valtiopäivätoimea mainittuihin asioihin liittyen. Väite on täysin tuulesta temmattu. SDP on tehnyt vastalauseet kaikista ikäihmisiä ja sosiaaliturvaa koskevista heikennyksistä mukaan lukien lääkekorvausheikennykset. Näistä on äänestetty sekä valiokunnassa että eduskunnan täysistunnossa. Myöskin tuota lääkekorvausten huononnusta perussuomalaiset olivat hallituksessa tekemässä. Yhä useammat ikäihmiset kertovat surullista viestiä; hinnat nousevat ja lääkeomavastuut sekä palvelumaksut ovat nousseet eikä pieni eläke tahdo enää riittää kohtuulliseen elämiseen varsinkaan yksin asuvilla. Mieli katkeroituu, kun kaikesta joutuu tinkimään. Moni koko ikänsä pienipalkkaisessa työssä käynyt saa eläkettä ehkä vain saman verran kuin mitä takuueläke ja asumistuki ovat yhteensä. Kaikkein eniten pienituloisia eläkeläisiä on yli 75-vuotiaiden yksin asuvien joukossa, joista joka neljäs, 25 prosenttia on pienituloinen. Yksin asuvista naisista jopa 27 prosenttia on pienituloisia. Paras tapa kaikkein pienituloisimpien eläkkeensaajien aseman parantamiseksi on takuueläkkeen korottaminen ja kansaneläkkeen tason parantaminen. Myös verotuksen keventäminen on tehokas keino parantaa toimeentuloa, samoin palvelumaksujen ja maksukattojen alentaminen, lääkekorvausten tason parantaminen, asumistuen ja eläkkeensaajan hoitotuen kehittäminen auttavat. Monessa kohtaa siis päinvastoin kuin hallitus on toiminut. Eläkeläisköyhyys ja pienituloisuus ovat todellisia ongelmia, joihin on löydettävä ratkaisut. Hallituksen olisikin syytä heti aloittaa ehdotuksemme mukaan ohjelman laatiminen eläkeläisköyhyyden vähentämiseksi ja eläkeläisten toimeentulon turvaamiseksi ja perua ikäihmisten toimeentuloa heikentävät päätöksensä. SDP:n puheenjohtaja Antti Rinteen ehdotus alle 1400 euron eläkkeiden nostamiseksi 100 eurolla on tervetullut. Tuo raha menee kaikilla eläkeläisillä suoraan kulutukseen. Jokainen ikäihminen on ansainnut säällisen huolenpidon ja kunnollisen toimeentulon. Eeva-Johanna Eloranta, kansanedustaja, sd.