Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Oiva-pässi hurmasi Nousiaisten lapset

Nousiaisten kirjastoon satutunnille keskiviikkoaamuna kokoontuneet lapset saivat pikavisiitille määkineen ja heinään popsineen vierailijan. Vajaan kolmen kuukauden ikäinen Oiva-pässi hurmasi pikkuväen niin, että silitysjonoon syntyi ruuhkaa. Oiva ei ollut moksiskaan suosiostaan, vaan pureskeli paalista välipalaa. Myös kirjaston kukkakulmaus näytti aluksi kiinnostavan ruokailumielessä. Hanna Laine-Antolalla ja Timo Antolalla olisi ollut vieläkin pienempiä lampaita, sillä sattumoisin juuri keskiviikkona Nousiaisten Halisojalla syntyi kaksi karitsaa. Kilon painoiset tulokkaat olivat kuitenkin vielä liian hentoisia esiintymisreissulle. – Siihen pyritään, ettei karitsoja syntyisi kylmimpään aikaan tammi-helmikuussa. Kun uuhi vetäytyy lampolassa omaan rauhaansa synnyttämään, karitsat saattaisivat jäätyä märän turkin vuoksi, Antola totesi. Nousiaisten lapsia kiinnosti lampaiden ruoka. Paalattua heinää menee talvella ja kesällä maistuu ruoho ulkoaitauksessa. – Kun niille annetaan kauraa, niin sen ne ahmivat heti. Yleisön kysymyksiin vastannut Antola vertaili lampaan ja ihmisen jälkeläisten alkuvaiheita. Jonkin verran on eroa, sillä karitsa nousee jaloilleen parissa tunnissa syntymän jälkeen. – Lampaat keritään kaksi kertaa vuodessa. Minullakin on omien lampaiden villasta tehtyjä sukkia.