Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Vaalit Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Muut lehdet Kolumnit Pääkirjoitukset

Mynämäen lukiolaiset tenttasivat ehdokkaita

Mynämäen lukiolla järjestettiin perjantaina vaalipaneeli, jossa nostettiin esille muun muassa ehdokkaiden kanta koulutuksen rahoituksen leikkauksiin ja tulevaan sosiaaliturvan uudistamiseen. Mirjami Sipilän, Eliza Cieslikiewiczin, Anni Ilvosen ja Iida Suomisen esittämiin kysymyksiin oli vastaamassa ehdokkaita kuudesta puolueesta: Amro El-khatib (vas.), Ritva Elomaa(ps.), Oscar Hätinen (kesk.), Lauri Kattelus (kok.), Mari Kousa-Kuusisto (vihr.) ja Miika Tiainen (sd.). Lukiolaiset muistuttivat, että kahden edellisen hallituskauden aikana koulutuksen rahoitusta on leikattu ja he halusivat tietää, miten rahoitusta pitäisi kehittää seuraavalla vaalikaudella? El-khatib lähtee siitä, että kaikki tehdyt koulutusleikkaukset perutaan, jonka lisäksi tarpeen on maksuton 2. aste, jotta kaikilla on mahdollisuus opiskella. Elomaankin mukaan koululeikkausten aika on ohi ja 2. asteen maksuttomuuskin periaatteessa hyvä. Hän ei kuitenkaan näe sitä ratkaisuna kuten ei oppivelvollisuusiän nostoakaan, koska ongelmana on enemmänkin osalla porukasta opiskelumotivaation puute ja oppimisvaikeudet. Elomaa näkisikin tärkeämmäksi panostaa esimerkiksi ammattikoulussa lähiopetuksen lisäämiseen ja henkilökohtaiseen ohjaukseen. Kousa-Kuusisto haluaa myös edelliset leikkaukset poistettaviksi. Koulutukseen panostaminen on hänen mielestään kustannustehokkaampaa kuin yrittää saada syrjäytyneitä takaisin yhteiskuntaan. Kattelus näkee tärkeäksi ensi vaalikaudella myös koulujen rauhoittamisen kovalta muutospaineelta, opettajien tulisi saada keskittyä opettamiseen. Tiaisen mielestä oppivelvollisuuden laajentaminen 18 vuoteen ja maksuttomat koulutarvikkeet tarvitaan, koska ilman 2. asteen tutkintoa on nykyisin vaikea työelämässä pärjätä. Myös Hätinen pidentäisi oppivelvollisuusikää ja keskittäisi materiaalien hankintavastuun kouluille. Kuluvan vaalikauden leikkauksia hän puolusteli sillä, että ne oli pakko tehdä, koska edellinen hallitus oli jättänyt Suomen niin huonoon kuntoon. Opiskelijoita kiinnosti myös ehdokkaiden kanta seuraavalla hallituskaudella luultavasti aloitettavaan sosiaaliturvan uudistukseen ja suhtautumista perustulon käyttöönottoon. El-khatib kannattaa perustuloa, joka maksetaan kaikille mutta verotetaan pois niiltä, jotka sitä ei tarvitse. Puolueen kannattamassa mallissa perustulo on 800 euroa ja tuloraja 3500 euroa. Perustuloa hän kannattaa muun muassa siksi, että se mahdollistaa työttömäksi jääneelle kouluttautumisen uudelle alalle. Hätinen näkee, että jonkin sorttinen perustulomalli tarvitaan, kun pätkätyöt lisääntyvät ja on kouluttauduttava myös aikuisena. Hän näkee kuitenkin myös mahdollisuuden, että kustannukset karkaavat käsistä, jonka vuoksi perustuloon tarvitaan myös jonkinlaista vastikkeellisuutta. Kattelus toteaa neljä vuotta sitten varovasti kannattaneensa perustuloa, mutta nyt tullut asiantuntijoita kuultuaan ja matematiikan kautta toisiin aatoksiin. Hänen mielestään ei ole luotavissa mallia, jossa veroaste ei nousisi ja ihmisille pystyttäisiin maksamaan ihmisarvoisen elämän takaava määrä tukea niin että se tulisi kaikille automaattisesti. Nykyisen perusturvaetuusjärjestelmän yksinkertaistamista Kattelus sen sijaan kannattaa.