Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Vaalit Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Muut lehdet Kolumnit Pääkirjoitukset

Hauska ja vakava samaan aikaan

Kevin Doylen työhuoneen seinällä Mietoisissa Saaren kartanolla on kuva albatrossista, joka on kuollut vatsa täynnä muoviroskaa. Newyorkilainen käsikirjoittaja-ohjaaja hypistelee käsissään pullonkorkkia ja hammasharjaa ja pohtii, että mitä jos ne olisivatkin näyttämöllä puhumassa tiedemiesnäyttelijöiden sijaan? Mitä ne sanoisivat matkastaan ihmisten käytöstä jätesysteemin kautta mereen ja linnun vatsaan? – Mietin paljon, miten voisimme kertoa tarinoita eri tavalla näistä aiheista. Yritän olla hauska ja vakava samaan aikaan. Doyle tekee näytelmiensä pohjaksi paljon tutkimusta, ja Mietoisissa on ollut tilaa levittää aineistoa seinille storyboard- tai blueprint-tekniikalla. – Työni on kuin kullanhuuhdontaa. Kokoan paljon tietoa, josta jää ehkä pieni hippu työhön.   Doyle on Koneen säätiön ylläpitämän taiteilijaresidenssin kuudes kutsutaiteilija. Kahdeksan kuukauden pesti päättyy huhtikuun lopussa. Jakso on ollut monella tavalla palkitseva. – Täällä olen pystynyt keskittymään tavalla, johon en aiemmin ole pystynyt. Täällä olen myös muistanut jo unohtamiani perusasioita näytelmän kirjoittamisesta, hän kertoo. Paljon omalle työlle on antanut myös kahden kuukauden välein vaihtuvien eri alojen residenssitaiteilijoiden tapaaminen. – Todella hienoja ihmisiä olen täällä tavannut. En tiedä miten osaavatkin taiteilijat tänne valita, sillä yhtään ääliötä en ole täällä tavannut, Doyle naurahtaa. Hän haki itse aikanaan Mietoisiin kahden kuukauden residenssiä, mutta ei tullut valituksi. Seuraavan vuoden hän käyttikin panostaen hakemukseensa, ja tuli valituksi kahdeksi kuukaudeksi vuonna 2014. Kun sen jälkeen tuli kutsu kutsutaiteilijaksi, hän oli yllättynyt ja iloinen. – Taiteilijan elämä on paljolti sitä, että yksin taistelee saadakseen rahoitusta. Tuntui hyvältä, että on tällainen suomalainen instituutio, joka uskoo sinuun niin paljon, että haluaa rahoittaa työskentelysi tällaisen jakson ajaksi. Kutsutaiteilijajakson päätyttyä Doyle jää vielä Suomeen kesäksi, sillä hän haluaa kokea senkin vuodenajan. Muutenkin hän puhuu Amerikkaan palaamisesta ”joutumisena”. Suomessa ja Mynämäessä on ollut hänelle paljon ihastelun aiheita. – Karjalanpiirakasta olen tullut ihan riippuvaiseksi. Hani-hallin kuntosali on yksi parhaista missä olen käynyt. Ja rakastan näitä pyöräteitä, niitä tulen kaipaamaan. Olen pyöräillyt Mietoisista Mynämäen keskustaan vaikka oli -20 pakkastakin. Amerikassa ei kaupunkien ulkopuolella ole pyörä- tai kävelyteitä. – On todella hienoa, miten täällä vanhuksetkin pääsevät rollaattorilla pyörätietä kauppaan, olemaan osa yhteisöä. Jos sinulla ei Amerikassa vastaavanlaisessa paikassa ole autoa, olet yhtä kuin kuollut, istut vain yksin talossasi. Näytelmissään Kevin Doyle tarttuu yhteiskunnallisiin aiheisiin. Puheeksi tulee Suomen sote-uudistus. Doyle toivoo, ettei Suomessa koskaan otettaisi mallia Amerikasta, jossa systeemi on hänen mielestään yksi pahimmista maailmassa. – Se pyörii pelkästään ahneudella ja voitontavoittelulla. Nyky-yhteiskunnan yksi ongelma on, että etsitään aina jotakin uutta. Doyle huomauttaa, että ihmiset unohtavat 2–3 sukupolvessa, miksi jokin laki on tehty. Esimerkiksi Japanissa on tsunamivaaran alueella vuorella kiviä, joissa on vanhoja kaiverruksia, että ”älä rakenna tämän alapuoliselle alueelle, koska meri vie talot”. Ja talojahan ovat myöhemmän sukupolvet rakentaneet rantaan asti.   Doylea kiinnostaa iso ero median kautta näkemämme ja todellisuudessa tapahtuvan välillä. Hän työskentelee esimerkiksi Bangladeshissa vaatetehtaan palosta selvinneiden naisten kanssa. Netistä katsoen heidän tilanteensa näyttää jo paremmalta, mutta paikan päällä todellisuus on edelleen huono. Aihe kiinnosti häntä, koska 100 vuotta sitten new Yorkissa tapahtui samanlainen palo, joka sittemmin loi pohjan nykyiselle työväenliikkeelle. – Parhaillaan haen rahoitusta projektille, jossa bangaldeshilaiset naiset pääsisivät tapaamaan New Yorkissa saman kokeneiden perheitä. Ilmiö, jota hän haluaisi Suomessakin tutkia, on tehtaiden sulkeminen, kun työt menevät ulkomaille, sillä samaa tapahtuu Amerikassa. – En usko, että länsimaissa otetaan tarpeeksi huomioon sitä, mitä tapahtuu täällä työnsä menettäneille, tai niille, joille se työ tulee sinne 3. tai 4. maailman maihin.   Kevin Doyle kertoo työstään keskiviikkona 10.4. klo 18–19 Mynämäen keskustassa Saarekkeessa (Keskuskatu 20) kaikille avoimessa Tapaa taiteilija -tilaisuudessa. Paikalla on tulkki, joten kieliongelmia ei tarvitse pelätä.