Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Vaalit Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Muut lehdet Kolumnit Pääkirjoitukset

Autotehdas paransi kannattavuuttaan viime vuonna reilusti

Valmet Automotive nosti viime vuonna liikevaihtoaan 662,6 miljoonaan euroon, mikä vastaa 20 prosentin kasvua vuodesta 2017. Valmet-Automotive pystyi samalla parantamaan toimintansa kannattavuutta ja liikevoitto oli 17,8 miljoonaa euroa eli kolme prosenttia liikevaihdosta. Vuoden 2017 liiketappio sisälsi noin 10 miljoonaa euroa kertaluonteisia kuluja, jotka liittyivät Saksan suunnitteluliiketoiminnan uudelleenjärjestelyihin. Vuoden 2018 tulos ei sisällä kertaluonteisia kuluja. Kannattavuuden paraneminen liittyi ennen kaikkea autotuotannon valmistusmäärän kasvuun ja parantuneeseen tehokkuuteen. Lisäksi yrityksen suunnittelupalvelut sekä katto- ja kinematiikkajärjestelmät edistyivät suunnitelmien mukaisesti. Investoinnit jatkuivat korkealla tasolla vuonna 2018. Merkittäviä investointeja tehtiin Mercedes-Benzin A-sarjan tuotantoon sekä Uudenkaupungin autotehtaan kapasiteetin kehittämiseen. – Viime vuosi oli meille jatkuvan kasvun ja parantuneen kannattavuuden vuosi. Vuoden aikana käynnistimme Mercedes-Benzin uuden A-sarjan tuotannon, valmistimme jo 100 000.:n Mercedes-Benz GLC-katumaasturin, nimitimme uuden toimitusjohtajan ja juhlistimme yrityksemme 50-vuotista taivalta. Lisäksi teimme vuonna 2018 uuden tuotantoennätyksen 110 000 autolla, Valmet Automotiven hallituksen puheenjohtaja Jarkko Sairanen toteaa.   Myös tälle vuodelle Valmet Automotivelle on vahva kasvuohjelma. Valmet Automotive suunnittelee käynnistävänsä vuoden 2019 aikana uuden liiketoimintalinjan EV Systems eli sähköisen liikenteen ratkaisut, joka keskittyy akkujärjestelmiin. – Odotamme Uudenkaupungin autotehtaan tuotannon tehokkuuden ja taloudellisen tuloksen jatkuvan vahvana edelleen, ja viemme Salon akkutehdasprojektia suunnitellusti eteenpäin. Olemme sitoutuneet tarvittaviin investointeihin akkujärjestelmiin liittyvän liiketoiminnan laajentamiseksi, Valmet Automotiven toimitusjohtaja Olaf Bongwald sanoo. – Yrityksemme tärkein osatekijä on osaava, joustava ja innovatiivinen henkilöstö, joka on toteuttanut vuoden 2018 hienot saavutuksemme.