Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Vaalit Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Muut lehdet Kolumnit Pääkirjoitukset

Tunturien kiuru katoamassa

Kiuru eli leivonen on peltojen, kangaskiuru männiköiden ja hakkuuaukioiden lintu. Tunturikiuru on nimensä mukaisesti pohjoisimman maankolkan asukas, joka on jo kadonnut tai katoamassa Suomen linnustosta. Tunturikiurun häviämisen syyt ovat hämärän peitossa. Ilmastonmuutosta on helppo syyttää, mutta asia ei ole niin yksinkertainen. Ehkä ilmasto on muuttanut olosuhteita lajin talvehtimisalueilla, esimerkiksi Mustanmeren seudulla niin, että talvikuolleisuus on lisääntynyt. Tunturikiuru on niin pohjoinen laji, että talvinen sää voi iskeä sen pesimisen aikaan. Emo pystyy kuitenkin usein lämmittämällä pelastamaan pesueensa, jos sitä ei karkoteta pesältä. Vakka-Suomessa tunturikiurun voi hyvällä onnella tavata saaristossa muuttoaikoina. Viime vuosien harvat havainnot ovat painottuneet Uudenkaupungin ja Kustavin saaristoon, aiemmin tunturikiuru on havaittu myös Maskun ja Mynämäen pelloilla. Vaaleanruskeista leivosista tunturikiurun erottaa keltamustista pään kuvioista, jotka koiraalla ovat kirkkaat. Erikoinen tuntomerkki on pienet sarvimaiset töyhdöt päässä, joista tunturikiuru on saanut englanninkielisen nimensä.