Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Vaalit Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Muut lehdet Kolumnit Pääkirjoitukset

SDP kurittaisi köyhiä, yrittäjiä ja kansantaloutta

On paljon pieni- ja keskituloisia, jotka ovat hartiavoimin ja mahdollisesti pienen perinnön ja nuukan elämän turvin hankkineet itselleen omistusasunnon jopa lomamökin. Näin he ovat tehneet itselleen hyvän elämän puitteet ja saavat tulonsa riittämään arjen tarpeisiin, kun suurin osa tuloista ei mene asuntovuokraan. Näin he ovat varmistaneet, että tulevat toimeen myös pienellä eläkkeellä. Nyt Sdp haluaa omaisuusverolla heikentää heidän toimeentuloaan. Sama koskee yrittäjiä, joiden tuloksen tekeminen edellyttää tuotanto-omaisuutta. Ottaen huomioon, että suuriakin pääomia vaativa yrittäminen ei ole aina hyvin tuottavaa. Seurauksena on, että ne, joilla on ennestään tiukkaa, joutuvat entistä tiukemmalle. Koko elinkeinona kärsijäksi joutuu maatalous, joka vaatii paljon omaisuutta mutta tuottaa heikosti. Kaikki verot, jotka kohdistuvat muuhun kuin saataviin tuloihin, ovat uhka kansantalouden myönteiselle kehitykselle. Hyvätuloiset toki pystyvät maksamaan ne, mutta miksi he sijoittaisivat maahan, jossa ensin verotetaan saadusta tulosta ja lisäksi verojen jälkeen jääneillä tuloilla hankitusta omaisuudesta verotetaan. Kaikkien etu on, että verotetaan vain tuloista, jotka antavat mahdollisuuden maksaa veroja. Nyt asiat ovat niin. Omaisuudesta saatavat pääomatulot ovat veronalaista tuloa. Myös yritykset maksavat tuloveroja. Nykytilanteen taustalla on Ahon hallituksen tekemä verouudistus. Jarmo Laivoranta Ent. kansanedustaja (kesk.)