Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Vaalit Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Muut lehdet Kolumnit Pääkirjoitukset

Nousiainen jäi miinukselle

Nousiaisten kunnan viime vuoden tilinpäätös osoittaa noin 700 000 euron alijäämää. Koko kuntakonsernin alijäämä oli lähes 1,4 miljoonaa euroa, kun myös Nousiaisten Vesi Oy:ssä syntyi miinusta. Tilinpäätöksen jälkeen taseessa oli viime vuoden lopussa ylijäämää vajaat 1,6 miljoonaa euroa. Verotuloja kertyi viime vuonna vajaat 17,8 miljoonaa euroa eli 18 000 euroa budjetoitua vähemmän. Edellisvuodesta verotulot kasvoivat yli 370 000 euroa siksi, että tuloveroprosenttia nostettiin viime vuodeksi. Noin 8,7 miljoonan euron valtionosuudet olivat 53 000 euroa yli arvion. Vuosikatteeksi muodostui noin 715 000 euroa eli 151 euroa per asukas. Vuosikate oli 44 prosenttia poistoista. Suunnitelman mukaisia poistoja kirjattiin 1,6 miljoonaa euroa. Kertaluonteisia kustannuksia olivat kunnantalon ja Vappulan päiväkodin tasearvojen 692 000 euron alaskirjaukset. Kunnalla oli lainaa vuoden lopussa noin 8,8 miljoonaa euroa eli 1894 asukasta kohti. Koko kuntakonsernin lainamäärä oli 10,9 miljoonaa euroa. Kunnanhallituksessa Petteri Paananen (kok.) esitti, että tilinpäätökseen lisättäisiin maininnat aluehallintoviraston antamasta huomautuksesta ja hallituksen useasti käyttämästä otto-oikeudesta lautakuntapäätöksiin. Esitykset raukesivat kannattamattomina.