Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Vaalit Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Muut lehdet Kolumnit Pääkirjoitukset

Kukkoilua testosteronin voimalla

Taistelutanner on sakeanaan testosteronia, kun kanalintujen kukot pyrkivät haaremin valtiaiksi. Taistelevat metsot ovat tästä supisuomalainen esimerkki, mutta Vakka-Suomen luonnossa on sijansa myös Aasiasta kotoisin olevalle fasaanille, joka on sonnustautunut äärimmäisen koreaan hääviittaan, päinvastoin kuin tavalliseen tummaan pukuun tyytyvä metso tai teeri. Kummallista kyllä keisarilliseen asuun sonnustautunut fasaanikukko sopii kulttuurimaisemaan. Lajin elinehto on kuitenkin talviruokinta ja lisäistutukset, joista metsästysmahdollisuuksia tarjoavat tilat ja riistanhoitajat huolehtivat. Lintuatlastutkimuksessa fasaanin pesintöjä on varmistettu eniten Laitilassa, Mietoisissa ja Mynämäessä, joissa on ollut pienehkö tänäkin talvena pieni talvikanta. Fasaanimäärä on kuitenkin Vakka-Suomessa laskusuunnassa. Koppelot ja muut kanalintunaaraat eivät ryhdy metoo-kampanjaan, vaan alistuvat hyväksikäytetyiksi. Nuori kukonreppana sen sijaan jää peränäreikön pojaksi. Sen aika tulee myöhemmin. Fasaanilla on osansa myös ihmissuvun kukkojen palveluksessa. Tunnettuja fasaaninmetsästäjiä ovat Urho Kekkonen, kuningas Kaarle Kustaa ja konsernijohtaja Björn Wahlroos. Markku Paakkinen