Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Vaalit Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Muut lehdet Kolumnit Pääkirjoitukset

Niklas Ekström kahmi mitaleja EM-kisoissa

Hiihtosuunnistus MS Parman Niklas Ekström saalisti ensimmäisissä nuorten arvokisoissa mitalin kaikista neljästä lajista Ruotsin Piteåssa. Pitkän matkan hopea täydentyi sprintin Euroopan mestaruudella torstaina. Keskimatkalta lauantaina tuli pronssia ja kisaviikon kruunasi Suomen joukkueen ankkurointi mestaruuteen sunnuntaina. – Kyllähän kokonaismenestys oli itsellenikin todellinen yllätys. Onnistuin kuitenkin tekemään joka kisassa puhtaita suorituksia ja hiihtovauhtikin tuntui hyvin riittävän, Ekström pohdiskeli. – En ajatellut, että sprintti voisi mennä näin hyvin, kun yleensä olen ollut vahvin pitkällä matkalla. Suoritus meni aika täydellisesti, enkä kerinnyt tehdä virheitä, Ekström iloitsi Keskimatkalla mahdollisuudet kirkkaimpiin mitaleihin meni jo lähdön sählingissä. Viime hetkellä piti vielä vaihdella kilpailunumeroita ja lähtöjärjestystä. Ekströmille se tarkoitti yllättäen lähtöä takimmaisesta rivistä, mikä yhteislähtökisassa on huonoin mahdollinen. Kun kapeilla urilla ei millään päässyt ohi, kärki väistämättä pääsi karkuun. Toiselle lenkille lähdettäessä nuori mies oli kuitenkin noussut jo kilpailun kolmanneksi – Sain ajaa yksin kärkeä kiinni. Toisen lenkin alussa tuli vähän haparointia ja näin edellä menijöitä aina välillä. Kovaa menivät, Ekström totesi kirkkaampien mitalien karkaamisesta. Viestissä Niklas pääsi ankkuriosuudelleen viisi sekuntia Venäjän jälkeen. – Näin alkumatkasta vielä venäläistä, mutta pääsin ohi, kun hän teki virheitä. Ylämäkeen päätin iskeä täysillä. Kyllä tuntui hyvältä, kun kaveri tippui kyydistä, sen verran paljon ovat Venäjän nuoret kisoista mitaleja kahmineet, neljä mitalia kisaviikolla ottanut Ekström iloitsi. 17-vuotiaissa tytöissä suunnistanut Niklaksen pikkusisko 14-vuotias Lotte-Line oli parhaimmillaan keskimatkalla, jossa hän parhaana suomalaisena oli neljäs. Pitkällä matkalla Lotte oli seitsemäs ja sprintissä yhdeksäs.