Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Vaalit Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Muut lehdet Kolumnit Pääkirjoitukset

Rakkautta runoissa ja novelleissa – Politiikka kiinnostaa Nousiaisten nuorta kirjailijaa

Nousiaislaisen Matilda Kirvelän ensimmäiset runot syntyivät kymmenkunta vuotta sitten, kun nuori tyttö oli juuri oppinut kirjoittamaan. Ikää oli komeasti 12 vuotta, kun hän sepusti jo romaania ruutuvihkoonsa. – Se oli sellainen perusrakkaustarina. Kun tekstiä nyt lukee, niin myötähäpeää tulee, mutta samalla olen ylpeä siitä, että olen tuollaista noin nuorena kirjoittanut. Romaania ei tosiaankaan koskaan julkaista, Kirvelä vakuuttaa. Tarina oli kuitenkin merkittävä myös siksi, että se herätti Kirvelän pohtimaan vakavammin kirjoittamista. Nyt konkreettista tulosta on jo syntynyt: viime kesänä ilmestyi Kirvelän esikoisrunoteos Kaltaisiamme aaltoja ja valmiina julkaistavaksi on myös novellikokoelma Milloin näet punaista. – Kirjoitan rakkausrunoja, mutta on kirjassa muitakin aiheita. Siirappimaisuutta on aika vähän, sillä helpompaa on kirjoittaa rakkauden nurjemmasta puolesta. Kun kaikissa ihmissuhteissa on myös vaikeuksia, niin tähän teemaan lukijat voivat paremmin samaistua. Runoilleen Kirvelä löysi näppärästi kustantajan, mutta novelleille julkaisija on vasta hakusessa. – Novelleissa käsittelen isoja aiheita, muun muassa feminismiä, vapautta, tasa-arvoa, vähemmistöjen oikeuksia ja muunsukupuolisuutta. Rakkaus on se, joka myös novellit nitoo yhteen. Nyt Kirvelä pyörittelee mielessään jo romaanin kirjoittamista. Ja kyllä: siinäkin perusteema on rakkaus. Feminismi on yksi Matilda Kirvelän tärkeimmistä arvoista. – En tarkoita perinteistä feminismiä, en puhu vain naisten tasa-arvosta enkä todellakaan vihaa miehiä. Feminismi on muuttunut niistä ajoista, jolloin naiset polttivat rintaliivejä ja kieltäytyivät meikkaamasta, Kirvelä muistuttaa. Kirvelälle feminismi on kaikkien ihmisten tasa-arvoa. Myös suvakiksi häntä on kutsuttu. – Kun itsellä asiat ovat hyvin, niin vähemmistöjä pitää puolustaa. Tähän on meillä mahdollisuuksia, kun oman asemansa puolesta ei tarvitse taistella. Kirvelä pohtii, pitääkö suvaitsevaisen ihmisen suvaita myös niitä, jotka eivät ole suvaitsevaisia. – Tämä on vaikea kysymys. Kaikilla on oikeus omiin mielipiteisiinsä, mutta niin ei voi toimia, että loukkaisi toista ihmistä. Kirvelä myöntää, että toisinaan hieman pelottaa ottaa kantaa aiheisiin, joista on hyvinkin erilaisia ja kärjekkäitä näkemyksiä. Hän nostaa esimerkkitapaukseksi muunsukupuolisuuden. – Olen sitä mieltä, että ihmisellä on biologinen sukupuoli ja sosiaalinen sukupuoli. Translaissa muunsukupuolisten oikeudet eivät ole samalla tasolla kuin muiden ihmisten. Vaikka joskus mietin, mitä muut ajattelevat, niin yritän silti kirjoittaa sitä, mitä sydän sanoo. Nousiaisten lukiossa abiturienttivuoteen valmistautuva Kirvelä haaveilee siitä, että kirjoittaminen liittyisi tulevaan ammattiin. Kotimainen kirjallisuus ja yhteiskuntatieteet ovat jatko-opintosuunnitelmissa lukion jälkeen. – Harkitsin ilmaisutaidon lukiota Turussa, mutta en ole katunut, että jäin Nousiaisiin. Olen saanut lukiossa tukea kirjoittamiseen. Nuorisovaltuusto on toiminut tämän vuoden alusta saakka Nousiaisissa Matilda Kirvelän johdolla. Puheenjohtajakausi jatkuu ensi vuoden loppuun saakka. – Kiinnostuin pari vuotta sitten politiikasta, kun aloin ymmärtää, miten päätöksenteko toimii. Uskon, että jo nuorisovaltuustossa pystyy vaikuttamaan. Tuntuu siltä, että päättäjät kuuntelevat tosissaan nuoria, Kirvelä sanoo. Kirvelää ilahduttaa se, että nuorisovaltuuston edustajilla on läsnäolo- ja puheoikeus Nousiaisten lautakunnissa. Puheenjohtaja on paikalla valtuuston kokouksissa. – Puheenjohtajana tulee väkisinkin seurattua tarkasti Nousiaisten kunnallispolitiikkaa. Vähän monimutkaiselta ja sekavalta se vaikuttaa, mutta siitä saattaa saada myös virheellisen kuvan. Somessa on helppo huudella, jollei asioista tiedä mitään. Opintosuunnitelmien vuoksi on todennäköistä, ettei Kirvelä ole ainakaan Nousiaisissa ehdokkaana kuntavaaleissa kahden vuoden kuluttua. Fakta Ikä: 17 Asuu: Nousiaisten Nummella Harrastukset: kirjoittaminen, politiikka ja jooga Motto: tee työtä ja rakasta Unelmoi: että voisi tehdä kirjoittamista työkseen