Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Vaalit Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Muut lehdet Kolumnit Pääkirjoitukset

SBS Wirmon A-tytöt puolivälieriin

SBS Wirmon A-tytöt selvittivät salibandy ykkösdivisioonan lohkovoittajina tiensä playoff-karsintoihin, jotka sujuivat varsin mallikkaasti. Kahdella voitolla joukkue jatkaa pelejään SM-sarjan puolivälierissä. A-tytöt joutuivat kotihallistaan evakkoon Vehmaalle, mutta naapurikunnan olosuhteet toimivat mainiosti ja peli saatiin runsaslukuisen yleisön iloksi kulkemaan. Ensimmäisessä ottelussa vastassa oli seinäjokelainen suurseura SPV, joka oli sijoittunut omassa lohkossaan toiseksi. Avausottelu oli nopeasti ohi. Ensimmäisen erän jälkeen SBS Wirmon johti peliä 4–0 ja loppupeli olikin enemmän tai vähemmän päätössummerin odottelua. Wirmon Erika Rekola tarvitsi maalillaan 15 torjuntaa nollapelin saavuttamiseen, kun taas vastustajan maalia kohti pommitettiin peräti 60 kertaa. Selkeä 7–0-voitto toi paikan seuraavan päivän jatkopeliin. Jatkopelissä vastassa olikin sitten vielä pykälää suuremman organisaation joukkue, kun Vehmaalle saapui liigatyttöjä vilisevä Eräviikingit. Peli oli alusta loppuun tasaista vääntöä ja ratkesi lopulta vasta viimeisellä minuutilla Wirmon lyötyä viimeisen naulan tyhjään maaliin. Loppulukemiksi kirjattiin 5–3 ja pitkään yhdessä ollut wirmolaisnippu saa jatkaa pelejään A-tyttöjen SM-sarjan puolivälierissä. Playoff-karsinnoissa wirmolaisista tehokkaimpina esiintyivät Olivia Pietilä (4+2), Emilia Pietilä (2+1) ja Venla Koivunen (1+2). Tulevana viikonloppuna alkavissa puolivälierissä vastus onkin sitten kovin mahdollinen, kun kestomenestyjä ja hallitseva mestari FBC Loisto valitsi vastustajakseen mynämäkeläiset. FBC Loisto hoiti A-tyttöjen SM-sarjan runkosarjapelit aika lailla näytöstyyliin ja onkin suurin suosikki mestariksi. SBS Wirmo otti kovan vastustajan ilolla vastaan ja lähtee otteluihin haastamaan turkulaisten tähtisikermää. – Tarkoitus ei ole pelkästään osallistua näihin tapahtumiin, tarkoitus on pelata voitoista. Vastus on kova ja meiltä vaaditaankin koko joukkueen venymistä. Olemme siihen valmiit, kommentoi SBS Wirmon valmentaja Juha-Matti Henriksson . Ensimmäinen ottelu pelataan lauantaina Turussa Sport Gardenilla. Ottelu alkaa kello 18.30. Toinen ottelu pelataan heti perään sunnuntaina Hani-hallissa kello 18.30.