Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Vaalit Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Muut lehdet Kolumnit Pääkirjoitukset

Lastensuojelu ei ole pyövelityötä

Koulurauhaa-lehden päätoimittaja Esko Leipälä käyttää kovaa kieltä pääkirjoituksessaan, jossa hän pohtii kiusaamisongelmien ratkaisujen siirtymistä opettajilta lastensuojelulle. Leipälä puhuu lastensuojelun viranhaltijoiden kaksoisroolista: pitäisi olla perheitä tukeva enkeli ja samalla harkinnan mukaan perheitä hajottava pyöveli. Tiedä sitten, kuinka laajaan tietoon Leipälän päätelmä perustuu, mutta hän väittää, että useimmiten pyöveli ottaa ylivallan, koska lastensuojelun ei tarvitse esittää todisteita ratkaisuiden tueksi. Minulla on huoli -kriteeri ylittää Leipälän mukaan lailliset ja lääketieteelliset perusteet. Kyseessä on yksittäisen kirjoittajan mielipide, jonka oikeellisuudesta tai järkevyydestä voi olla mitä mieltä tahansa. Se lienee kuitenkin faktaa, että lastensuojelussa on sellaisia ongelmia, joilla voi olla kauaskantoisia seurauksia. Kun perhe joutuu turvautumaan lastensuojelun palveluihin, tilanne on paha, muttei suinkaan toivoton. Se on kuitenkin sangen surullista ja jopa pelottavaa, jos lastensuojelun apu alkaa tökkiä siksi, ettei työvoimaa ole riittävästi. Tästä paikallinen esimerkki on perusturvakuntayhtymä Akseli, jolta Lounais-Suomen aluehallintoviranomainen on pyytänyt selvitystä lastensuojelun tilanteesta. Yhtymähallitus myönsi vastauksessaan vaikeudet, kun sosiaalityöntekijöiden vaihtuvuus on jo pitkään ollut suurta. Lisäksi sijaisten saatavuudessa on isoja pulmia. Vaikka Akselissa on kyetty hoitamaan akuuttitilanteet, niin silti palvelut eivät ole toivotulla tasolla. Kun työntekijätiimin kokoonpano muuttuu liian tiuhaa tahtia, tilanne ei ole paras mahdollinen asiakkaiden kannalta. Vielä suurempi murhe on se, että ponnisteluista huolimatta Akselissa on törmätty siihen, että osaavista sosiaalityöntekijöitä on pulaa. Osa karkaa yksityiselle sektorille muun muassa isomman palkan perässä. Joku voisi jossitella, olisiko sote-uudistus tuonut niitä paljon puhuttuja leveämpiä hartioita esimerkiksi Akselin lastensuojelutyöhön. Jälkiviisastelu on kuitenkin tyystin turhaa, koska sote ei jaksanut linkuttaa maaliin saakka. Tuskin sekään lisää hinkua lastensuojelun vaativiin tehtäviin, jos niitä pidetään Leipälän termein pyövelin hommina. Lasten edun nimissä ala ansaitsisi enemmän arvostusta.