Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Vaalit Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Muut lehdet Kolumnit Pääkirjoitukset

Mynämäen kunnanhallituksen päätöksiä

Mynämäen kunnanhallituksen maanantaisen kokouksen päätöksiä: Mynämäen kunnan teleoperaattoripalvelut päätettiin hankkia KL Kuntahankinnat Oy:n kilpailuttamana Elisa Oyj:ltä. Sopimuskausi on neljä vuotta. Mynämäen kunnan vaihdepalvelut hoitaa Maskun kunta. Myös Nousiaisten kunta ja Perusterveyskuntayhtymä Akseli kuuluvat vaihdepalvelujen piiriin. Kaikki neljä organisaatiota olivat mukana kilpailutuksessa, koska kaikilla pitää saman vaihteen takia olla sama operaattori. Kulttuuri- ja kirjastopalveluvastaavalle myönnettiin lupa palkata kirjastoon 3.6.–31.7. ajaksi määräaikainen projektityöntekijä, jonka tehtävänä on aktivoida kirjaston aineistoon tunnisteet, joita uusi automaatiotekniikka vaatii. Kirjaston uusi palvelukonsepti -projektiin on saatu avustus opetus- ja kulttuuriministeriöltä. Tekninen osasto oikeutettiin palkkaamaan määräaikainen huoltomies ajalle 15.4.–31.10. Määräaikaisuuden perusteena on sijaisuus. Talousarvion täytäntöönpano-ohjetta muutettiin niin, että taloushallintoyksikön vapautuviin tehtäviin ei aina tarvitse erikseen hakea kunnanhallitukselta täyttölupaa. Tämä on tarkoituksenmukaista yksikön häiriöttömän palvelutuotannon turvaamiseksi. Yksikkö tuottaa talous- ja palkanlaskentapalvelut Mynämäen kunnan lisäksi Akselille sekä palkanlaskentapalvelut Nousiaisten ja Ruskon kunnille.