Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Vaalit Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Muut lehdet Kolumnit Pääkirjoitukset

Otto Hiivolalle menestystä hallikilpailuissa

Yleisurheilu Kalannin Vankan Otto Hiivola menestyi 3.3. Helsingissä käydyissä moniotteluiden hallimestaruuskilpailuissa hienosti voittamalla P15-sarjan viisiottelun mestaruuden ennätyspisteillään 3526. Kilpailu alkoi Oton kannalta hieman alavireisesti aitajuoksun ensimmäisellä aidalla tapahtuneen kompuroinnin takia. Tästä huolimatta ottelu jatkui muiden lajien osalta tasaisen varmoilla tuloksilla. Kuulassa syntynyt ennätys 15.47 ja seipään tulos 410 siivittivät Oton suomenmestariksi vajaan sadan pisteen erolla ennen Lapuan Virkiän Juho Kalliota ja HKV:n Simeon Vorselmania , joka jäi kullasta yli 300 pistettä. Kaikkiaan P15-sarjassa osallistujia oli 16. Viime viikonloppuna Tampereella kilpailluissa Tampere Junior Indoor Gamesissa Otto voitti sarjansa seipään tuloksella 405. Keihäänheitossa kultaa tuli uudella halliennätyksellä 56,41. Kesän viisiottelussa kuula vaihtuukin keihääksi, joten kesällä on lupa odottaa reilua 60 metrin ylitystä. TJIG on yksi pohjoismaiden suurimmista juniorihallikilpailuista, johon osallistui viikonlopun aikana yli 1700 urheilijaa.