Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

U:gin seurakunnan päiväkerhoihin ilmoittautumisaika menossa

Uudenkaupungin seurakunnan päiväkerhoilmoittautuminen ensi lukuvuodelle on käynnissä. Ensi syksyn ja kevään kerhoihin voivat ilmoittautua vuosina 2013-2016 syntyneet lapset. Päiväkerhojen pienten ryhmät kokoontuvat kaksi kertaa viikossa ja aina kolme tuntia kerrallaan. 5-vuotiaiden ryhmät kokoontuvat kolme kertaa viikossa. Kerhoissa keskitytään leikin lomassa musiikkiin, kädentaitoihin ja liikuntaan. Päiväkerhoryhmiä muodostetaan eri kerhopisteisiin ilmoittautumisten ja vanhempien toiveiden mukaisesti. Paikat myös täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Kerhopisteitä on Saarniston seurakuntakodissa, Uudenkaupungin seurakuntakeskuksessa sekä Kalannin, Lokalahden ja Pyhämaan seurakuntakodeissa. Päiväkerhoihin ilmoittaudutaan sähköisesti Uudenkaupungin seurakunnan verkkosivuilla tai ilmoittautumislomakkeella. Lomakkeita saa seurakunnan kerhopisteistä ja virastosta. Paperilomakkeet on palautettava 29.3. mennessä kerhopisteisiin tai virastoon. Kerhon alkamisaika ja -paikka ilmoitetaan postitse viimeistään kesäkuussa.