Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Vaalit Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Muut lehdet Kolumnit Pääkirjoitukset

Paikallispuolustuksen harjoitukset U:gissa keskittyvät viranomaisyhteistyön sujuvuuteen

Porin prikaatin Uusikaupunki 19 -paikallispuolustusharjoitukset ovat näkyneet kaupungin katukuvassa sotilaiden läsnäolona ja kulunvalvontana harjoituksiin käytetyillä alueilla. Perjantaina päättyvien harjoitusten näyttävin kohtaus käytiin keskiviikkona näytösluontoisesti torilla. – Tässä harjoitustilanteessa tiedetään etukäteen, että tietty vastustajan erikoisoperaattori on tulossa iltapäivällä torille. Meillä on torilla niin sanotusti silmät, ja kun näemme henkilön paikalla, eristämme alueen ja otamme operaattorin kiinni, paikallispataljoonan komentaja Joni Lindeman kertoo. Satapäinen yleisö seurasi, miten puolustusvoimat harhautustarkoituksissa ammutun paukkuvalokranaatin laukaisemisen jälkeen otti kiinni kolme henkilöä ja luovutti heidät poliisille.     – Mikäli henkilöt olisivat sotilasunivormussa, heistä tulisi sotavankeja. Mutta nykyään peli ei ole enää niin yksinkertaista, ja siviiliasuiset henkilöt me luovutamme poliisille. On tärkeää harjoitella poliisin kanssa rajapintaa, missä kulkevat poliisin ja meidän toimivaltuuksiemme rajat, Porin prikaatin apulaiskomentaja ja harjoituksen johtaja Asko Valta sanoo. Paikallispuolustusharjoituksiin osallistuu noin 550 sotilaan ja reserviläisen lisäksi rajavartiolaitos, pelastuslaitos, poliisi ja ensihoito. Uudenkaupungin erityispiirteeksi Valta sanoo sataman. – Mikä harjoitusten kannalta on parasta, täällä on Valmet Automotiven tehdas, jonne on satamasta paljon rekkaliiikennettä. Olemme voineet harjoitella kuljetusten suojaamista niin ettei kukaan pääse iskemään väliin. Se on tärkeää kansainvälisen avun vastaanottamisen tai kansainvälisen avun antamisen kannalta, Valta kertoo. Uusikaupunkilaisilla reserviläisillä on harjoituksissa tärkeä tehtävä, sillä muualta tulevat varusmiehet eivät paikkakuntaa tunne. Joni Lindeman kertoo, että erityisesti johtajille harjoitus on tervetullut, sillä harvemmin pystytään harjoittelemaan niin monen tahon yhteistyötä. – Tämä on erittäin tärkeää kouluttautumista häiriötilanteen tai poikkeusolojen tehtäviin ja yhteistyöhön. Puolustusvoimat vahvistaa muiden viranomaisten suorituskykyä, joiden suorituskyky poikkeuoloissa on muutoin rajallinen. Toisaalta harjoitusten yksi tavoite on tulla näkyväksi kansalaisille. – Haluamme olla yhteiskunnan seassa näyttämässä kansalaisille, mihin me pystymme. Toivon mukaan se vahvistaa uskoa ja luottamusta siihen, että jos jotakin ikävää tapahtuu, viranomaiset kykenevät suoriutumaan siitä. Pyrkimys on taata yhteiskunnan toimintojen jatkuminen mahdollisimman häiriöttä myös poikkeusoloissa, Lindeman sanoo. Torin yleisölle suunnatussa tapahtumassa oli mukana yksi kevyesti panssaroitu maastoajoneuvo RG32, johon pääsi tutustumaan. Lindemanin mukaan paikallispuolustusjoukoilla ei varsinaisesti ole näyttävää kalustoa, sillä poikkeusoloissa se käyttää enimmäkseen siviilistä otettuja ajoneuvoja.