Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Elomaan toinen kausi on ollut tekojen aikaa

Maskulainen kansanedustaja Ritva Elomaa (ps.) on istunut kaksi kautta Arkadianmäellä. Komeita äänipotteja edellisissä vaaleissa kerännyt Elomaa vakuuttaa, ettei päätöksentekotyö turhauta, vaikkei omia esityksiään läpi saisikaan. – Ensimmäisellä kaudella oli aika paljon omaksuttavaa, mutta toinen kausi on ollut tekojen aikaa. Olen tehnyt ahkerasti laki- ja talousarvioaloitteita niin, että osa on jopa hyväksytty. Tosin ne ovat saattaneet edetä ikään kuin hallituksen esityksinä. Sillä ei kuitenkaan ole väliä, kuka saa sulan hattuunsa hyvistä päätöksistä, Elomaa sanoo. Elomaa muistuttaa, että hän on ollut kahdeksan vuoden aikana yhden päivän poissa eduskuntatyöskentelystä. Syykin oli perusteltu: kansanedustaja oli kummisetänsä hautajaisissa. Elomaalla on selkeä kanta yhteen ikuisuuskysymykseen. – Kyllä kansanedustajan täytyy katsoa koko valtion tilannetta, mutta silti myös omaa maakuntaa pitää puolustaa. Paikallisuus tulee esille vaikkapa talousarvioaloitteissa. Monella uudella kansanedustajalla saattaa olla virheellisiä kuvitelmia siitä, kuinka asioita ajetaan. Ne kuitenkin yleensä karisevat. Elomaa listaa muutamia pääkohtia, joihin hän on yrittänyt vaikuttaa. – Olen puhunut paljon veteraanien palveluiden parantamisesta. Myös eläkeläisten tilanteesta puhutaan, mutta oikeasti hyvin vähän silti tehdään. Olen huolissani myös koulukiusaamisesta sekä terveyspalveluiden ja koulujen säilymisestä maaseudulla. Kun juureni ovat maalla, niin viljelijöiden ja maaseudun asiat tuntuvat luontevilta. Jos SDP on vaalien ykkönen, siitä ei hyvää seuraa maaseudulle, Elomaa toteaa. Elomaa huomauttaa, että monet asiat nivoutuvat maahanmuuttoon. – Se on realismia, että seinä on tullut vastaan. Maahanmuuttopolitiikkaa pitää tiukentaa, sillä muuten homma ei pysy kasassa niin, että Suomi täyttäisi edelleen hyvinvointivaltion kriteerit. Elomaa kummastelee vaalilupauksia muun muassa 100 euron eläkelisäyksistä, subjektiivisesta päivähoito-oikeudesta, maksuttomasta toisen asteen koulutuksesta ja ilmastonmuutoksen torjunnasta. – Esitykset ovat kannatettavia, mutta pitää osoittaa, mistä otetaan pois, jos nämä toteutetaan. Jonkinlainen järjenvalo pitäisi olla, sillä tällä menolla jätämme tuleville sukupolville valtavan velkataakan. Elomaa iloitsee perussuomalaisten galluplukujen noususta. – Kuljen kuitenkin jalat maassa enkä ryhdy ennustamaan puolueen kannatusta tai omaa äänimäärääni. Gallupit ohjaavat liikaa äänestäjiä ja keskustelua. Nyt niiden perusteella ollaan jo muodostamassa hallitusta ja valitsemassa pääministeriä. Fakta Ikä: 63 Ammatti: kansanedustaja, röntgenhoitaja, pienyrittäjä Perhe: puoliso Kimmo sekä koirat Marski ja Sylvi-Tuulikki Puolue: perussuomalaiset Kotikunta: Masku