Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Vaalit Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Muut lehdet Kolumnit Pääkirjoitukset

Velkuan maalikiista uuteen valmisteluun – Vanha ilmakuva antoi väärää tietoa lautakunnalle

Vääntö Velkuan Rantaklubin maalauskiistassa sai uuden käänteen keskiviikkona Naantalin ympäristö- ja rakennuslautakunnassa. Lautakunta perui tammikuisen päätöksensä, jonka mukaan Teersalon rannassa sijaitsevan ravintola- ja kauppakiinteistön omistaja FSD Group Oy velvoitettiin ennallistamaan rakennuksen väri sinertävästä aiemmin olleeseen punamultaan elokuun loppuun mennessä. Lautakunta asetti myös 2000 euron uhkasakon, jollei velvoitetta täytetä määräaikaan mennessä. Uhkasakon lisäeräksi määriteltiin 200 euroa jokaiselta alkavalta kalenteriviikolta, jos velvoitetta laiminlyötäisiin määräajan jälkeen. Lautakunnan päätöksenteon yhteydessä esitettiin ilmakuva, jossa naapurikiinteistön teollisuushallit ovat vielä punaisia. Kuva oli kuitenkin vanha, sillä nykyään hallit ovat harmaita vuonna 2012 annetun toimenpideluvan mukaisesti. Lautakunta palautti asian rakennusvalvontatoimiston selvitettäväksi ja valmisteltavaksi, koska vanhan ilmakuvan voidaan olettaa vaikuttaneen olennaisesti aiempaan päätökseen. FSD-Group Oy haki viime vuoden tammikuussa toimenpidelupaa ravintola- ja kaupparakennuksen julkisivuvärityksen muuttamiseksi punaisesta sinertäväksi. Lupaa ei myönnetty, koska kaupungin maakäyttöosaston kaavoitusarkkitehti totesi, ettei sinertävä väri sovellu rannan rakennusten vallitsevaan ja perinteiseen värisävyyn. Rakennuksen omistaja muutti kuitenkin ilman toimenpidelupaa julkisivuvärityksen sinertäväksi. Yrittäjä totesi viime marraskuussa lautakunnalle, että rakennuksen ennaltamisvaatimuksen perustelu on ristiriidassa Naantalin aiemmin omaksuman lupakäytännön kanssa. Yrittäjä viittasi Fishlandia Oy:lle vuonna 2012 myönnettyyn toimenpidelupaan, jonka mukaan viereisen kiinteistön väri voitiin muuttaa punaisesta vaaleanharmaaksi. Kaupungin korjauskehotuksessa vedottiin myös Velkuan yleiskaavaan. FSD-Group muistutti kuitenkin, ettei yleiskaavassa ole asetettu värivaatimuksia Teersalon satama-alueen rakennuksille.