Etu
sivulle
Mynämäki liittyy Turun seutulippuun

Valtuuston maanantaisella päätöksellä myös mynämäkeläisillä on jatkossa mahdollisuus kulkea Turun suuntaan edullisella seutulipulla. Osalle omalla autollaan kulkevista veronmaksajista päätös merkitsee työmatkakulujen vähennyksen pienenemistä.
Valtuuston maanantaisella päätöksellä myös mynämäkeläisillä on jatkossa mahdollisuus kulkea Turun suuntaan edullisella seutulipulla. Osalle omalla autollaan kulkevista veronmaksajista päätös merkitsee työmatkakulujen vähennyksen pienenemistä.
Mynämäen kunta liittyy ensi vuoden alusta Turun seutulippujärjestelmään. Uuden kunnan valtuusto päätti asiasta maanantain kokouksessaan äänin 24-19, yksi äänesti tyhjää. Lippua kannatti äänestyksessä mynämäkeläisistä valtuutetuista vähemmistö, mietoislaisista enemmistö. Kaikista puolueista löytyi sekä vastustajia että kannattajia.
Mynämäkeläisistä valtuutetuista seutulippua vastusti selvä enemmistö 18 valtuutettua, kahdeksan kannatti liittymistä. Mietoislaiset valtuutetut olivat yhtä poikkeusta lukuun ottamatta lipun kannalla. Ainoastaan Kokoomuksen Tero Säynäslahti äänesti liittymistä vastaan.
Äänestyksessä seutulipun kannalla olivat Jari Aalto (vas.), Risto Ahonen (sd), Martti Heikkilä (kesk.), Marja Hurme (vas.), Heikki Jaakkola (kok.), Pauliina Kallunen (kesk.), Anne Järvinen (kesk.), Hanna Käkönen (kesk.), Sirpa Lainio (kesk.), Hanne Lassila (kesk.), Erkki Lehto (kesk.), Timo Mettala (kok.), Pekka Myllymäki (kesk.), Reijo Niemi (sd.), Kaino Palonen (vas.), Päivi Punta (kesk.), Jukka Ristimäki (kesk.), Asko Saarinen (kesk.) Leila Salonen (sd.), Riitta Tamminen (kesk.), Juha Vanhanen (kok.), Eeva Verainen (kesk.), Ari Verho (kok.) ja Marja Virpi (kok.)
Seutulippua vastustivat Rauno Airio (vas.), Kalevi Aittomaa (kok.), Ali-Sippola Vesa (kok.), Aarne Lehtonen (kesk.), Ari-Pekka Lehto (kesk.), Kirsi Haanperä (sd.) Vesa Haloila (sd.), Marko Iltanen (kesk.) Sinikka Suomi (vas.), Ville Kataja (sd), Sari Kesälä (kesk.), Tapani Laine (kok.), Tuire Nikkari (kok.), Kari Mäkelä (sd.), Katja Rippstein (sd.), Eeva Strand (sd.), Martti Suvanto (kesk.), Tero Säynäslahti (kok.) ja Kari-Matti Yrjälä (kesk.).
Tyhjää äänesti Miia Keskitalo (kesk.).
Verotuskäytäntö
ongelmana
Seutulippuasiaa on käsitelty Mynämäessä vuosien aikana useampaankin kertaan, mutta äänestykseen asti se ei ole aiemmin valtuustotasolla päässyt, vaan käsittelyä on aina siirretty.
Nyt kuntien yhdistyessä piti asiasta viimeistään tehdä päätös, koska Mietoinen on kuulunut seutulippujärjestelmään mutta Mynämäki ei. Mynämäessä lippua on vastustettu lähinnä sen vuoksi, että se aiheuttaa verovähennysten menetyksiä Turussa omalla autolla työssä käyville.
Samat perustelut tulivat esille myös maanantain kokouksessa useammankin valtuutetun puheenvuoroissa.
Rauno Airio (vas), joka esitti, ettei seutulippuun liitytä, totesi verovaikutuksen olevan peräti 1-2 prosenttia.
Tuire Nikkarin (kok.) mielestä seutulippuun liityttäessä suuri joukko maksaa pienen joukon teoreettisen mahdollisuuden käyttää bussia.
Muidenkin kokouksessa tehtyjen veronkorotusten jälkeen tässä menee Eeva Strandin (sd.) mielestä veronmaksajan kipuraja. Pahimmin seutulipun vaikutus työmatkavähennyksiin puree hänen mukaansa juuri pienituloisia.
Kirsi Haanperä (sd.) pisti vaa’assa rinnakkain nykyiset 27 mietoislaista seutulipun käyttäjää ja enemmän kuin sata vastustajaa Mynämäessä. Hänen mielestään seutulippu hyödyttää käytännössä vain korkeakouluopiskelijoita.
Vesa Ali-Sippolan (kok.) mielestä joukkoliikennettä saa tukea, mutta ei omalla autolla kulkevien kustannuksella.
Mynämäki on ollut Rymättylän kanssa ainoa kunta, joka ei ole kuulunut seutulippuun. Kari Mäkelän (sd.) mielestä tilanne on ollut oikein, sillä Mynämäki on erinäköinen kunta kuin muut Turun seudulla: iso ja harvaan asuttu, minkä vuoksi myös palvelujen tuottaminen maksaa eri tavalla ja ihmisten pitää kulkea eri tavalla.
Seutulippua puolustavat muistuttivat, ettei verotuskäytäntö kaikilla omaa autoa työmatkaansa käyttävillä suinkaan automaattisesti muutu seutulipun käyttöönoton myötä.
– Kyllä verottaja hyväksyy oman auton käytön seutulippukunnistakin, vakuutti Pekka Myllymäki (kesk.)
Karjalasta töihin kulkeva Erkki Lehto (kesk.) näki, että seutulipusta luodaan turhaan hirviötä. Hän totesi aina saaneensa verotuksessa vähennyksen oman auton käytön mukaan.
Saman käytännön toimimisen todistivat Mietoisista Päivi Punta (kesk) ja Sirpa Lainio.
– Tässä täytyy nyt ajatella erityisesti nuoria, jotka seutulipulla pääsevät vapaasti ja rajattomasti liikkumaan harrastuksiin ja elokuviin, Punta painotti.

Valtuuston maanantaisella päätöksellä myös mynämäkeläisillä on jatkossa mahdollisuus kulkea Turun suuntaan edullisella seutulipulla. Osalle omalla autollaan kulkevista veronmaksajista päätös merkitsee työmatkakulujen vähennyksen pienenemistä.

 
Sari Honkasalo
16.11.2006

Vakka-Suomen Sanomat