Vakka-Suomen Sanomat
Tänään on 26.5.2013, klo 07:40 
 

Etusivun uutiset
 
Mallia muulle Suomelle  20.5. 20:06
 
Kunniaa sotiemme veteraaneille

Uutiskuva: Seppeleen Taivassalon veteraanikivelle...
Seppeleen Taivassalon veteraanikivelle laskivat Trappulan koulun yhdeksäsluokkalaiset Emma Kipinoinen ja Henrik Palo.
Sotiemme veteraaneja kunnioitettiin kansallisena veteraanipäivänä viime perjantaina useissa tilaisuuksissa eri puolilla Vakan levikkialuetta.
Maskun veteraanitilaisuudessa puhunut kunnanvaltuutettu Riitta Mäki-Turja-Grönroos totesi Maskun sotaveteraaniasiain neuvottelukunnassa kiinnitetyn huomiota siihen, että arki sujuu sotaveteraaneilla ja heidän puolisoillaan helpommin.
- Apua pitää saada säännöllisesti. Sitä pyritään antamaan lähettämällä kotiapua sinne, missä sitä tarvitaan. Tähän on jokaisella Maskulaisella sotaveteraanilla ja hänen puolisollaan mahdollisuus.
Tällaisilla toimenpiteillä annetaan Mäki-Turja-Grönroosin mukaan juuri sitä arjen apua, mitä tarvitaankin.
- Myös taloudellista tukea tarvitaan riittävästi, jotta veteraaneja voidaan lähettää kuntoutukseen, totesi Riitta Mäki-Turja-Grönroos.

Uudenkaupungin veteraanitilaisuudessa puhunut kaupunginhallituksen puheenjohtaja Heikki Wala vakuutti, että puolustuksemme ei ole uhattuna Suomen armeijan suurremonttia toteutettaessa.
- Varuskuntien sijainnilla ei ole strategista merkitystä nykyajan sodankäynnissä. Tämän päivän sodankäynnin kohteena ei ole niinkään ihminen, vaan esimerkiksi sähköverkko, jonka toimimattomuudella lamautetaan koko yhteiskunta.

Taivassalon veteraanikivellä puhunut koulutoimenjohtaja Esa Pirkola painotti Trappulan koulun 9.-luokkalaisten kansoittamassa tilaisuudessa rauhan asiaa.
- Osa teistä veteraaneista lähti sotaan vain muutama vuosi vanhempana kuin nämä yhdeksäsluokkalaiset. Heidän ei tarvitse sotaan osallistua, kiitos siitä teille. Rauhan asiaa tulee liian vähän korostettua kansallisena veteraanipäivänämme.

 
Harri Suomalainen
29.04.2012

Vakka-Suomen Sanomat