Vakka-Suomen Sanomat
Tänään on 21.5.2013, klo 06:42 
 

Etusivun uutiset
 
Mallia muulle Suomelle  20.5. 20:06
 
Henrik Djekenin puistotie Mietoisissa ei lähtenyt kasvuun

Uutiskuva: Henrik Djekenin puistotien kirkon puoleinen...
Henrik Djekenin puistotien kirkon puoleinen pää on kohtuullisessa kunnossa.
Mietoisissa avointa peltomaisemaa halkoo pajukuja, Henrik Djekenin puistotie, joka johtaa Kaskisten kartanolta kirkolle, tosin nykyisin Kustavintien katkaisemana.
Vuonna 2005 mietoislaiset halusivat kunnostaa jo huonokuntoista ja umpeenkasvanutta pajukujaa Pyheen seudun kylien hankkeen avulla. Hyvä yritys ei kuitenkaan tuottanut toivottua tulosta.
– Raivauksen jälkeen aukkopaikkoihin istutettiin 55 parimetristä hopeapajun tainta. Viime kesänä kun kävin katsomassa, ilmeisesti vain pari niistä on hengissä, kertoo hankkeessa mukana ollut Päivi Punta.
Taimet selvisivät istutuksen jälkeen yhden talven hyvin eli olivat seuraavana kesänä vielä hyvässä kasvussa. Kuivana kesänä saatiin kasteluapuakin VPK:lta. Kesällä 2007 tilanne ei sitten enää ollutkaan yhtä hyvä.
– Ilkivaltaakin siellä oli tehty eli osa oli katkaistu, mutta osa oli muuten kuollut, Punta kertoo.
Hoitohankkeessa pyrittiin myös estämään kujaan kuulumattomien puiden kantojen versominen.
– Mutta kyllä siellä taas on uusia kasvanut. Vaatisi jatkuvaa hoitoa, että kuja pysyisi kauniina.

Henrik Djekenin puistotiellä kulkivat aikanaan kirkolle jopa linja-autot. Nykyisin se on hoitamaton kevyen liikenteen väylä.
Kuja sijaitsee useiden maanomistajien maalla ja se on suojelukohde. Näinollen sitä ei esimerkiksi voisi kunnostaa soralla vaan hiekalla.

 
Sari Honkasalo
25.04.2012

Vakka-Suomen Sanomat