Etu
sivulle
Frisbeegolfia ehkä jo elokuussa Rivieralla

Pasi Niittymäki (vas.), Valtteri Roiha ja Tuomas Pelto paiskivat hommia risutalkoissa helteistä huolimatta.
Pasi Niittymäki (vas.), Valtteri Roiha ja Tuomas Pelto paiskivat hommia risutalkoissa helteistä huolimatta.
Maskun Rivieran kesäparatiisissa on hellesuvena liikkunut myös sellaista väkeä, jonka päätavoitteena ei ole ollut polskinta hiekkamonttulammikoissa. Rivieran Frisbeekiekkoilijoiden talkooporukka on raatanut tuhdin määrän työtunteja frisbeegolfradan raivaustöissä.
– Keväällä aloitimme ja sen jälkeen on paukuteltu 450 talkootyötuntia. Kyllä tässä varmaankin vielä parisataa tuntia menee, ennen kuin kenttä on valmis, seuran puheenjohtaja Valtteri Roiha arvelee.
Seuran puuhaihmisten kunnianhimoisena tavoitteena on se, että frisbeegolfrata olisi valmis Maskun päivien aikaan elokuun toiseksi viimeisenä viikonloppuna. Jos toive toteutuu, Maskun päivien oheisohjelmaan liitetään frisbeegolftapahtuma.
– Aikataulu on tiukka. Olemme riippuvaisia konetyövoimasta ja sen järjestäminen on hippasen hankalampaa kuin pelkästään talkoolaisten hankkiminen. Seitsemän eri traktoria kesän aikana on jo ollut töissä. Tästä pitää antaa iso kiitos Maskun nuorille tuottajille.
Koneapua tarvitaan etenkin silloin, kun soraa kuskataan heittoalustoille. Lisäksi risuläjien raahaaminen pois Rivieran maastosta ei suju pelkällä lihasvoimalla.
– Emme halua avata rataa keskeneräisenä. Kun pelaamaan ryhdytään, silloin väylillä ei ole enää risukasoja, vaan reitit näyttävät mahdollisimman valmiilta.
Roihan mukaan rataväylien raivaaminen on osoittanut, että vanhaa kunnon talkoohenkeä on päinvastaisista väitteistä huolimatta yhä olemassa.
– Tämä on ollut ilahduttava havainto. Hyvä esimerkki oli se, kun tarvitsimme kaivinkonekuskin aikataulun vuoksi nopeasti väkeä paikalle. Kahden tunnin varoitusajalla saimme seitsemän henkilöä heilumaan talkoohommiin.

Kun kuuma kesä on kansoittanut Rivieran virkistysaluetta ajoittain ruuhkaksi saakka, frisbeegolfradan rakentajat ovat saaneet konkreettista tietoa siitä, missä ihmiset kulkevat ja lekottelevat.
– Osa väylistä on muutettu siksi, että turvallisuusriskit halutaan minimoida. Tämän vuoksi on ihan hyvä, että Rivieralla on ollut ruuhkaa. Toisaalta talkoiden järjestäminen 32 asteen helteessä vaatii jo hurttia huumoria, Roiha myöntää.
Myös seuran sihteeri Tuomas Pelto korostaa turvallisuustavoitetta.
– Yksi suunniteltu väylä poistettiin, koska siinä olisi ollut sellainen riski, että kiekko olisi lentänyt liian lähelle uimareita ja auringonottajia. Myöskään omakotitalojen takapihojen lähettyville väyliä ei vedetä. Rivieran väylät ovat niin kapeita, että jos kiekko karkaa, niin se useimmiten pysähtyy pöpelikköön tai lampeen, Pelto toteaa.
Talkoolaiset ovat saaneet Rivieralla liikkuvilta kehuja siitä, että frisbeegolfväylien risusavotta on siistinyt samalla koko alueen yleisilmettä.
– Maisema on avartunut ja risukkojen takaa on saatu paremmin näkyville vesistöä. Kun väyliä on sijoitettu Rivieran joutomaalle, frisbeegolf ei häiritse mitään muuta harrastusta, Roiha uskoo.
Maskuun rakentuu täysimittainen 18-väyläinen frisbeegolfrata. Hankkeen kustannuksiin on saatu tukea Euroopan unionilta ja valtiolta. Myös Maskun kunta on mukana pienellä summalla. Kun rata valmistuu, se on vapaasti ja maksutta kaikkien käytettävissä.

 
Vesa Penttilä
29.07.2010

Vakka-Suomen Sanomat