|
Mopossa liikaa kuutioita Poliisin partio pysäytti Rymättyläntiellä Naantalissa maanantaina aamupäivällä 44-vuotiaan mopoilijan, joka puhalsi tarkkuusalkometriin törkeää rattijuopumusta osoittavan lukeman 0,65 mg/l. Lisäksi hänellä ei ajaessa ollut käytössä suojakypärää ja hän oli myös muuttanut mopon rakennetta vaihtamalla siihen 160 kuutioisen moottoripyrän moottorin jättäen muutoskatsastuksen suorittamatta. Kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Maanantaina puolenyön aikoihin 18-vuotias mies menetti Naantalin Ruonan yhdystiellä kuljettamansa henkilöauton hallinnan. Auto suistui tien oikeaan laitaan. Ajoneuvo törmäsi vartioitu rautatien tasoristeys -liikennemerkkiin vaurioittaen sitä. Henkilövahinkoilta vältyttiin, mutta ajoneuvo vaurioitui etuosastaan. Maanantai iltana Nuhjalantiellä Naantalissa tapahtui kahden henkilöauton välinen kolari. Molempien henkilöautojen mieskuljettajat ajoivat Aurinkotietä vastakkaisista suunnista kääntyen Nuhajalantielle. Tällöin ensiksi Nuhjalantielle kääntynyt osapuoli kertomansa mukaan jarrutti voimakkaasti saadessaan tekstiviestin kännykkäänsä. Aurinkotieltä perään kääntynyt ajoneuvon kuljettaja ei havainnut jarrutusta ja törmäsi edellään olevan ajoneuvon perään. Törmäyksessä ei sattunut henkilövahinkoja. Vakka-Suomen Sanomat 28.07.2010 |
Vakka-Suomen Sanomat