|
Mynämäen valtuusto
hyväksyi yhteistoiminta-alueen
Mynämäen kunnanvaltuusto hyväksyi maanantain kokouksessaan yksimielisesti terveydenhuollon- ja sosiaalitoimen palvelukokonaisuuden yhteistoiminta-alueen muodostamisen Maskun ja Nousiaisten kanssa. Mynämäen tavoitteena on liittää siihen terveydenhuollon lisäksi koko sosiaalitoimi päivähoitoa lukuunottamatta. Keskustelussa todettiin, että asiassa edetään nyt aihe aiheelta. – Valtuuston päätös yhteistyöporukasta on nyt sitova, ja kaikki muu tulee myöhemmin päätettäväksi, muistutti kunnanjohtaja Seija Österberg. Asemanseudun ja Kintikkalan asemakaavat hyväksyttiin. Teollisuusalueeksi kaavoitettu Kintikkalan alue muutetaan uudella kaavalla asuntoalueeksi, jossa on runsaat 30 uutta omakotitonttia ja pari rivitalotonttia. Asemanseudun kaavan muutoksella laajennetaan nykyistä teollisuusaluetta joelle päin. Alueella sijaitsee myös Aseman koulu ja lähivirkistysaluetta. Viime vuoden talousarvion ylitykset ja lisämäärärahat hyväksyttiin. Nettomenot ylittyivät 424 000 eurolla. Perusturvan, sivistystoimen ja tarkastuslautakunnan nettomenot eivät ylittyneet koko lautakunnan tasolla. Teknisessä toimessa ylitys oli yhteensä noin 597 000 euroa, josta noin puolet johtui tulojen arviointivirheestä. Kunnanhallituksen nettomenot ylittyivät 87 000 eurolla. Suurin ylitys johtui taloushallinnon atk-palvelujen ja koulutuksen alibudjetoinnista. Kuluvan vuoden talousarvion investointiosaan hyväksyttiin muutoksia. Kuivelan kaava-alueen teihin, vesihuoltoon ja viemäröintiin varatut määrärahat siirrettiin vuodelle 2010. Niiden sijaan kuluvalle vuodelle myönnettiin lisämäärärahat vuonna 2008 vaikeiden rakentamisolosuhteiden takia toteutumatta jääneisiin Kuivelantien päällystykseen sekä Nihattulan, Palolaisten ja Pohjapään vesihuoltoon. Tarkastuslautakuntaan valittiin uudeksi jäseneksi Taina Laitisen tilalle Suvi Valtanen ja uudeksi varajäseneksi Kirsi Järven tilalle Tarja Elo. Uusi valinta tarvittiin, koska aiemmin valitut olivat kunnan palveluksessa olevina tehtävään jäävejä. Turun seudun edustajainkokoukseen valittiin kunnan edustajaksi Juha Vanhanen (Kari Mäkelä). Edustajainkokous valitsee 31.3. kokouksessaan seutuvaltuuskunnan. Turun seutuvaltuuskuntaan valittiin seuraavassa järjestyksessä ehdolle: Juha Vanhanen (Hanna Vänni), Mikko Immonen (Jari Aalto), Hanne Lassila (Päivi Punta) ja Kari Mäkelä (Eeva Strand). Alle 9000 asukkaan kunnat valitsevat kaksi edustajaa, mutta ehdolle tulee kuitenkin asettaa vähintään kaksinkertainen määrä. Kunnan tilintarkastajaksi valittiin toimikaudelle 2009-2012 Oy Audiator Ab. Ympäristöterveydenhuollon yhteistoimintasopimukseen kuntaliitosten takia tehdyt muutokset hyväksyttiin. Valtuuston työohjelma kuluvalle vuodelle hyväksyttiin. Varsinaiset kokoukset pidetään 27.4., 15.6., 5.10., 9.11. ja 14.12., jonka lisäksi pidetään iltakouluja ja seminaareja. Valtuustoaloitteiden käsittely viime vuodelta merkittiin tiedoksi. Merkittiin tiedoksi Perussuomalaisten jättämä ilmoitus valtuustoryhmän muodostamisesta. Ryhmän puheenjohtajana toimii Juhani Hannula. Muut ryhmät tekivät ilmoituksen edellisessä kokouksessa. SDP:n valtuustoryhmän puheenjohtajana toimii Kari Mäkelä, Keskustan Erkki Lehto, Kokoomuksen Juha Vanhanen, Vasemmistoliiton Jari Aalto, Vihreiden Miia Kylänpää ja Demokraattisen Vasemmiston Rauno Airio. VSS 16.03.2009 |
Vakka-Suomen Sanomat