|
Mynämäessä lisäselvityksiä
myytävistä sora-alueista
Mynämäen kunnanvaltuusto ei maanantain kokouksessaan vielä hyväksynyt kahden Krouvinummentien varrella sijaitsevan sora-alueen myyntiä vaan päätti siirtää asian käsittelyn lisäselvityksiä varten. Siirtopäätös syntyi neuvottelutauon jälkeen äänin 35-0. Kyseessä on 0,64 hehtaarin ja 0,97 hehtaarin kokoiset alueet, joista saadut korkeimmat tarjoukset olivat 2200 euroa ja 3200 euroa. Keskustelussa arvosteltiin alhaista hintaa ja haluttiin ennen myyntiä selvittää maa-alueiden soran arvo. Siirtoa esittäneen Tapani Eevan (kesk.) mukaan kauppahinta on liian pieni, jos alue tulee soranottoon. Häntä kannatti Tapani Laine (kesk.), jonka jälkeen valtuustoryhmät pitivät neuvottelutauon ja kaikki päätyivät yksimielisesti siirron kannalle. Kunnanjohtaja Seija Österbergin mukaan kyseisiltä alueilta ei ole löytynyt soranottosuunnitelmia, ja ostajaehdokas on ollut kiinnostunut niistä loma-asuntojen lisämaana. Sora-alueet olivat myynnissä tarjousten perusteella. Kummastakin tuli kaksi tarjousta. Kunnasta päätettiin tehdä savuton työpaikka alkuvuonna 2009. Savuttomuus alkaa, kun käytännön menettelytavat on valmisteltu ja tiedotettu henkilökunnalle. Jatkovalmistelusta vastaa ylilääkäri ja terveyskeskus. Merkittiin tiedoksi ilmoitukset valtuustoryhmistä. Rauno Airio on perustanut Demokraattinen Vasemmisto -valtuustoryhmän, jonka puheenjohtaja hän myös on. Vasemmistoliiton valtuustoryhmän puheenjohtaja on Jari Aalto, Kokoomuksen Juha Vanhanen, Keskustan Erkki Lehto, SDP:n Kari Mäkelä ja Vihreiden Miia Kylänpää. Kokouksessa todettiin lisäksi, että Perussuomalaisten valtuutettu Juhani Hannula toimittaa ilmoituksen valtuustoryhmästään myöhemmin. Sari Honkasalo 21.01.2009 |
Vakka-Suomen Sanomat