Etu
sivulle
Mynämäen valtuusto hyväksyi Loskätin liittymisen Rasekoon

Mynämäen kunnanvaltuusto hyväksyi Raision seudun koulutuskuntayhtymän laajentamisen aiesopimuksen maanantain kokouksessaan. Sen mukaan Lounais-Suomen käsi- ja taideteollisuusoppilaitos liittyy Rasekoon vuoden 2010 alusta.
Valtuusto päätti aiesopimuksen hyväksymisestä kuitenkin siten, että ennen lopullisen sopimuksen laatimista pitää tarkastella vielä oppilaitoksen tilojen määrää.
Aiesopimuksen mukaan Raseko vuokraa Mynämäen kunnalta oppilaitoksen toimintaan tarvittavat tilat viiden euron neliöhintaan. Tiloja vuokrattaisiin kaikkiaan 5000 neliötä, joka kattaa nykyisin käytössä olevat tilat mukaanlukien entisen Fortumin kiinteistön.

SDP:n ensimmäinen varajäsen Mirja Ekfors nousi valtuustoon elokuussa menehtyneen Risto Ahosen paikalle. Ahosen tilalle tarkastuslautakuntaan valittiin jäseneksi ja samalla varapuheenjohtajaksi Ville Kataja ja Katajan tilalle varajäseneksi Juuso Alatalo. Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin yhtymävaltuustoon valittiin Kari Mäkelä.
Mira Hakamäen tilalle sivistyslautakunnan jäseneksi valittiin Päivi Keskinen ja hänen tilalleen varajäseneksi Pirjo Katunpää. Hakamäelle myönnettiin ero, koska hän on nyt työssä kunnan palveluksessa sivistyslautakunnan alaisuudessa.
Juuso Alatalon tilalle keskusvaalilautakuntaan valittiin Daniel Telen. Alatalo on esteellinen toimimaan lautakunnassa, koska on kunnallisvaaliehdokkaana.

Mynämäen Vanhustentaloyhdistykselle myönnettiin omavelkainen takaus Kalannin Säästöpankista olevalle lainalle. Aiemmin Mietoisten kunnan takaama laina siirtyi yhdistykselle kun se osti Vakka-Suomen Vanhustentaloyhdistykseltä Palvelutalo Koivulehdon sekä sen viereisen rivitalon. Lainan pääoma on runsaat 50 000 euroa.

Vakka-Suomen Sanomain kuntayhtymän perussopimuksen muutos hyväksyttiin. Uuden perussopimuksen mukaan yhtymävaltuustoon valittavien edustajien määrässä otetaan huomioon jäsenkuntien asukasluvun lisäksi myös lehden tilausmäärä.
Varsinais-Suomen liiton perussopimuksen muutos hyväksyttiin. Muutos ei vaikuta Mynämäen edustajamäärään maakuntavaltuustossa.

Nousiaisten, Maskun, Askaisten ja Lemun kuntien kanssa tehdyn maaseutupalvelujen sopimuksen muutos hyväksyttiin 1.11.2008 alkaen. Muutos koskee kanslistipalvelujen uudelleenjärjestelyä, mutta ei aiheuta käytännön muutoksia, vaan lomakkeiden vastaanotto jatkuu Mynämäessä entisellään.

Raision kaupungin kanssa tehty sopimus ympäristönsuojeluyhteistyöstä hyväksyttiin 1.1.2009 alkaen. Sopimuksella Mynämäen ympäristösihteeri siirtyy Raision kaupungin palvelukseen. Ympäristönsuojeluviranhaltijoiden toimipiste on Raisiossa.

Terveyskeskuksesta päätettiin lakkauttaa yksi lääkärin virka. Virkoja on ollut ylilääkärin viran lisäksi kuusi, jossa määrässä on väestöpohjaan nähden yksi liikaa. Kyseinen virka on ollut täyttämättä jo usean vuoden ajan.
Väestövastuujärjestelmän suosituksen mukaan yhtä lääkäriä kohti tulisi olla 1800-2000 asukasta. Yhden viran lakkauttamisen jälkeen Mynämäessä on yksi lääkäri 1340 asukasta kohti.
Osa-aikaisen hammaslääkärin virka lakkautettiin ja muutettiin osa-aikainen oikojahammaslääkärin virka kokoaikaiseksi.
Hiirenkorvan päiväkodin saneeraukseen varatusta määrärahasta hyväksyttiin siirrettäväksi 85 000 euroa Loskätin päiväkodin muutostöihin.
Hiirenkorvan saneeraukseen oli varattu 150 000 euroa. Töihin kuluu noin 50 000 euroa. Loskätin päiväkodin muutostöiden kustannusarvio puolestaan ylittyy 85 000 euron verran.

Hyväksyttiin kaavoituksen käynnistämistä koskevan sopimuksen ja maankäyttösopimuksen perusteet ja sopimuspohjat, joissa on pohjana Kuntaliiton laatimat mallit.
Mynämäen kunnan maankäyttösopimuksessa on pääperiaatteena, että kunta saa kaavassa osoitetut yleiset alueet korvauksetta. Kaavalla muodostuvista tonteista kunta saa korvauksena 30-50 prosenttia kokonaismäärästä. Korvaus kattaa kunnalle aiheutuvat yhdyskuntarakentamisen kustannukset.

Merkittiin tiedoksi koulu- ja opiskelijaterveydenhuoltosuunnitelma. Perusturvalautakunta on lähettänyt suunnitelman työryhmään jatkovalmisteluun.

 
Sari Honkasalo
23.09.2008

Vakka-Suomen Sanomat