Etu
sivulle
Välituntiajo iso riski Uudessakaupungissa

Suojateiden käyttö osataan Uudessakaupungissa hyvin, vaikka joskus säännöt unohtuvat.
Suojateiden käyttö osataan Uudessakaupungissa hyvin, vaikka joskus säännöt unohtuvat.
Koulujen alkaminen on taas vilkastuttanut liikennettä koulujen lähellä ja määrättyinä aikoina myös muualla. Uudenkaupungin poliisi ei pidä jalan tai pyörällä liikkuvia ala-asteikäisiä suurena ongelmana, vaikka heiltä kokemusta liikenteestä vielä puuttuukin.
– Kyllä suurin ongelma Uudessakaupungissa on sama kuin monilla muillakin paikkakunnilla. Nuoret juuri ajokortin saanut ikäluokka on vaaraksi itselleen ja myös muille, sanoo vanhempi konstaapeli Kari Mäkelä.
On nuorella allaan sitten auto, moottoripyörä tai mopo, tahtoo varovaisuus helposti unohtua. Touhotetaan jotain muuta, vauhti nousee liian kovaksi ja muun liikenteen tarkkailu jää.
– Vaarallisimmat paikat tällä hetkellä jalankulkijan ja pyöräilijän kannalta Uudessakaupungissa on ilman muuta koulujen lähistöllä. Joka välitunti pitää lähteä ajelemaan lähikatuja ja kun samaan aikaan toiset liikkuvat jalkaisin, tulee vaaratilanteita.
Mäkelän mukaan keskikaupungilla pyörätiet, jalkakäytävät ja suojatiet ovat kelvollisia ja niitä myös osataan käyttää kohtuullisen hyvin.

 
Jussi Arola
13.08.2008

Vakka-Suomen Sanomat