|
Läntisten kuntien toiminnan jatkoa katsotaan syksyllä Esitys Varsinais-Suomen Läntisten kuntien neuvottelukunnan toiminnan lopettamisesta ainakin nykymuodossaan tuli yllättäen esille neuvottelukunnan vuosikokouksessa eilen Taivassalossa. Asia siirrettiin käsiteltäväksi syksyllä, johon mennessä toisaalta kartoitetaan myös jatkomahdollisuudet laajemmalla aluepohjalla. Toimintasuunnitelmaa käsiteltäessä Mynämäen edustaja Kari Mäkelä toi esille Mynämäen kunnanhallituksen esityksen, että toiminta voitaisiin päättää. Pauli Kurkilahti totesi myös Taivassalon kunnanhallituksen katsoneen toimikunnan aikansa eläneeksi. Puheenvuoroissa myös toiminnan jatkaminen sai kannatusta. Niinpä jäsenkunnilta päätettiin pyytää kannanottoja asiaan ja neuvottelukunnan työvaliokunnan valmistelun pohjalta ratkaisu tehdään ensi syksynä. Läntiset Kunnat perustettiin aikanaan yli 30 vuotta sitten lähinnä pienten kuntien edunajajaksi. Sen kautta on luotu yhteyksiä ylemmille tahoille ja saatu luottamushenkilöille suoraa tietoa tulevista ratkaisuista. Yksi neuvottelukunnan päätehtäviä oli epäoikeudenmukaiseksi koetun kuntien kantokykyluokituksen muuttaminen. Neuvottelukunnan puheenjohtajana jatkavan Nousiaisten Matti Karjalaisen mielestä toiminta voisi keskustelu-ja tietofoorumina jatkuakin. Karjalainen myös kysyi, eikö yhteistyötä enää tarvitakaan. Keskustelussa toiminnan myönnettiin olleen hyvää ja tärkeää, mutta lakkautusta perusteltiin mm. sillä, että neuvottelukunnan kuntien jäsenmäärä vähenee kuntaliitosten johdosta 13:sta seitsemään, eivätkä alueen kaupunkikunnat ole mukana toiminnassa. Lisäksi osittain samoja asioita käsittelevät nykyään seutukunnat jne. Koska myöskään Masku ei ole jäsenkunta, kuntaliitos pudottaisi Lemun ja Askaisten kunnatkin pois. Naantalin liitostoimikunnalle esitettiin eroamista neuvottelukunnasta, mutta siihen liittyvien kuntien toimesta päätös siirrettiin syksyyn. Vahdon Harri Mahkosen mukaan pienten kuntien ongelmat eivät ole poistuneet ja ne tarvitsevat edelleen yhteisen edunajajan. Pyhärannan Timo Karru piti yhteistyötä kuntien toiminnan ytimenä ja kaipasi lisää perusteluja lakkautukselle. Mynämäen Juha Vanhasen mukaan työvaliokunnan tuleekin syksyyn mennessä arvioida myös toimialueen laajentamista kysymällä suurilta kunnilta niiden halukkuutta tulla mukaan toimintaan. Tulevassa toiminnassa painotetaan Paras-hankkeen etenemisen seurantaa ja korostetaan, että kuntien tulee voida valita ratkaisut oman harkintansa perusteella. Valtion edellytetään kompensoivan kunnille aiheutuvat mahdolliset lisärasitteet. Strategisena tavoitteena on palvelujen säilyttäminen myös maaseutukunnissa. Yhteydenpitoa eri tahoille pidetään yllä, järjestetään vierailuja ja tilaisuuksia sekä kehitetään ja edesautetaan kuntien yhteistyötä. Erityiskohteena on peruspalveluiden kustannustietoisuuden lisääminen. Puheenjohtajaksi valitun Matti Karjalaisen henkilökohtaiseksi varajäseneksi valittiin Jaakko Rautio Lemusta. Varapuheenjohtajaksi valittiin Timo Karru (Pertti Saarela Merimaskusta). Työvaliokunnan toimikaudeksi rajattiin alustavasti vain kuluva vuosi. Sen erovuoroiset jäsenet Marja Vähätalo Kustavista (Lasse Valtonen Velkualta), Ulla Ylitalo Mynämäestä (Helka Huttela Pyhärannasta) ja Harri Mahkonen (Teppo Kaamanen Askaisista) valittiin uudelleen. Neuvottelukunnan kustannukset olivat viime vuonna noin 10 000 euroa. Suurin maksaja oli Mynämäki. Jukka Uotila 09.04.2008 |
Vakka-Suomen Sanomat