Vakka-Suomen Sanomat
Tänään on 24.5.2013, klo 03:21 
 

Etusivun uutiset
 
Mallia muulle Suomelle  20.5. 20:06
 
Askaisten Olkkarissa tilaa moneen käyttöön

Uutiskuva: Biljardimatsit kuuluivat Askaisten Olkkarin...
Biljardimatsit kuuluivat Askaisten Olkkarin avajaisillan ohjelmaan.
Askaisten entisessä baarihuoneistossa oli maanantai-iltana ajoittain ruuhkaa. Baariasiakkaat olivat vaihtuneet hieman nuorempaan ikäluokkaan, sillä remontoidun kerhotilan Askaisten Olkkarin avajaiset houkuttelivat paikalle lähinnä teiniväkeä.
– Pääsimme pois ikkunattomasta bunkkerista, Maskun kunnan vapaa-aikaohjaaja Jatta Ihaksi totesi.
– Tämä on kuin lottovoitto, että kerhotila saatiin maan alta ihmisten ilmoille, kunnan vapaa-aikatoimen päällikkö Jyrki Kangas kuvaili.
Kommenteissa viitattiin siihen ankeaan tilanteeseen, kun nuorisotila sijaitsi Askaisten koululla liki kelvottomassa paikassa, jossa oli riesaa muun muassa ilmastointiongelmista. Nuorisotilan muuton jälkeen kuntosali jäi edelleen koululle.
Askaisissa eläteltiin aiemmin sellaisia haaveita, että entinen kunnantalo olisi muutettu kylätaloksi. Hanke kuitenkin kariutui ja lopulta Maskun kunta myi Askaisten ex-viraston.
Askaisten tilapulmapohdinnoissa asiat kuitenkin loksahtivat kohdilleen, kun terveystalolle muuttanut päiväkoti teki tilaa vanhalta kunnantalolta siirtyneelle kirjastolle ja kun baarihuoneisto vapautui kerhotilaksi.
Nimikilpailun perusteella Askaisten Olkkariksi ristitty paikka ei ole pelkkä nuokkari, vaan monipuoliseen käyttöön tarkoitettu kerhotila. Olkkari toimii nuorison kokoontumispaikkana maanantai- ja keskiviikkoiltaisin sekä kahden viikon välein perjantai-iltaisin. Lisäksi tila on varattu keskiviikkoisin iltapäiväaikaan alakouluikäisten käyttöön kolmannesta luokasta ylöspäin.
Päivisin ja vapaina iltoina Olkkari tarjoaa kokoontumistilaa esimerkiksi yhdistyksille.

 
Vesa Penttilä
19.09.2012

Vakka-Suomen Sanomat